Monday 23 January 2017

Keittiöinspiraatio

Olimme viikonloppuna kantamassa ja rakentamassa kavereiden keittiötä. Saksassahan vuokra-asuntoon ei kuulu keittiö vaan se pitää hankkia sinne itse. Ikea on varsin suosittu ja edullinen keittiötoimittaja, mutta se ei ole tunnettu palvelualttiudestaan.

Kavereiden keittiötä ei toimitettu perille, koska talon edessä ei ollut parkkitilaa; tämä ilmoitettiin ovipuhelimesta yläkertaan, jossa rakentajat odottivat tavaroita. Vastalauseita ei kuunneltu, vaan kuski käski sopia uuden toimitusajan ja jatkoi matkaa. Heippa!

Ilmeisesti kaupungin kanssa voisi sopia siitä, että talon edestä saa varata paikan tietyksi ajankohdaksi. Toiminto on maksullinen, ja jos joku menee siitä huolimatta laittamaan autonsa paikalle, edes poliisilla ei ole oikeuksia häätää autoa pois. Muuttopäivänä tapahtui nimittäin juuri näin.

Uudelta odotusjaksolta ja mahdollisilta toistuvilta kuljetusongelmilta välttyäkseen kaverit päättivät hakea keittiön itse. Onneksi ehdimme lyhyellä varoitusajalla apuun. Keittiö haettiin vuokrapakulla. Essenin Ikea on melkein kaupungin keskustassa, joten sekä sisään- että ulosajoväylät ovat kapeat ja mutkikkaat. Pakettiauto ei mahtunut kääntymään väylällä, vaan se piti ajaa parkkipaikalta pelastustien kautta ulos. Lopulta keittiön osaat saatiin kotikadulle,  kannettiin kolmanteen kerrokseen ja sitten alettiin rakentaa.

Sanoin miehelle, että jos meidän joskus tarvitsee hankkia uusi keittiö, me maksamme sen kokoamisesta. Sen verran aikaa jokaisen laatikon vääntämisessä meni. Ne kokoamisohjeet! Ja sitten tietysti huomattiin, että joitain osia puuttui eikä kaapistoja voinut viimeistellä. Siinä vaiheessa oli tosin väkerretty jo niin kauan, että päivän tai parin tauko oli ihan hyvä idea. 

Meillä oli omassa uudessa asunnossamme siitä hyvä tuuri, että saimme ostettua edeltäjien tänne rakentaman keittiön. Toki se tarkoitti, että joku toinen on tehnyt päätökset puolestasi, mutta arkkitehtipariskunnalla oli hyvä maku ja keittiö sopii tilaan ja tunnelmaan täydellisesti.
Jos saisin itse valita, haluaisin seinään toiset laatat. Miehelle työtaso on hieman liian matala mutta hän innostui heti kaasuliedestä. Minusta se tuntui aluksi hyvin vieraalta, mutta onhan se kätevä. Olemme enemmän kuin tyytyväisiä siihen, että säästyimme keittiön odottamiselta ja rakentamiselta ja keittiö oli heti käyttökunnossa. Kaverit asuivat yli kuukauden ilman keittiötä, ennen kuin se nyt tuli.

Keittiö on lempipaikkani tässä asunnossa, vaikka en olekaan mikään varsinainen keittiöhengetär tai kokki. Rakastan tätä valkoista lattiaa, vaikka sitä saakin jatkuvasti olla pesemässä. Lempihuonekaluni on työtasoa vastapäätä oleva String-hyllykkö. Siitä on kuva blogin nimikyltissä, joten jätetään se tästä.
Täällä on hyvä energia. Olin aina toivonut, että joskus minulla on keittiö, jonka pöydän ääreen mahtuu paljon vieraita. Pippaloissahan kaikki aina haluavat hengata keittiössä, joten nyt voimme pitää ihan vain keittiöbileitä.

Ainoa miinus tässä tilassa on vähäinen säilytystila. Eipä tule hamstrattua kaappeja täyteen, kun ei ole paikkaa, mihin tavarat sulloa. Kaapinpäällystä oli ensin vain hätäratkaisu, mutta sittemmin vakiintunut käyttöön.

Inspiroiduin kavereiden keittiön rakentamisesta ja aloin miettiä omaan keittiöömme pieniä muutoksia. Haluaisin tilaan pehmeämpiä sävyjä ja vähemmän metallia.  Mitä jos tangolla roikkuisi keraamisia kulhoja ja niissä viherkasveja? Jotain kevennystä tähän musta-metalliyhdistelmään tarvitaan. Useinhan jo pienikin muutos tekee yleisilmeestä uuden.

Ideoita?
P.S. Uusi kamera on edelleen opetteluvaiheessa, mutta eiköhän kuvanlaatu ala tämän vuoden kuluessa tarkentua.
6 comments on "Keittiöinspiraatio"
  1. Näpsäkän näköinen keittiö! Mikä on tuo valkoinen boksi keittiön kulmassa? Mulla tuli mieleen vain lämmivesivaraaja? Ja tää saksalainen keittiösysteemi ei lakkaa hämmästyttämästä mua, onneksi teidänkään ei tarvinnut sinnitellä viikkoja ilman. On se keittiö vaan kuitenkin aika tärkeä, vaikkei mikään kokki kolmonen olisikaan :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on kaasuboileri, joka lämmittää pattereissa kiertävän veden eli hoitaa kämpän lämmityksen. Näkyvä aito liekki tuntui aluksi kummmalta, mutta nämä ovat näitä saksalaisen Altbaun erikoisuuksia :)

      Delete
  2. Kuulostaa Ikealta tuo tarina. Mieheni ystävä osti täällä Hollannissa keittiön Ikeasta ja toki myös toimituksen kotiin. Sen saamisessa meni lopulta viikkoja. Yksi kuljetus epäonnistui mm. sen takia, että asiakas asuu yksisuuntaisella kadulla, joten oishan se ollut vähän hankala ajaa sinne. Niinpä kuljettaja oli kääntynyt takaisin ja vienyt keittiökamat takaisin tavarataloon. Meillä on kyllä itsellä ollut onneksi hyvinkin sujuneita kokemuksia Hollannin Ikean kotiinkuljetuksesta, tosin mitään noin massiivista ei ole ostettukaan.

    Hollannissakin on tavallista, että vuokra-asunto tulee täysin tyhjänä. Silloin pitää hankkia kaikki kodinkoneita ja lattiaa myöten itse,ei pelkästään keittiötä. Ulkomaalaisten onneksi kaikki vuokra-asunnot ei kuitenkaan ole tuollaisia. Meillä esim. on kalustettu asunto.

    Teidän keittiö näyttää ihanalta! Kiva, että kävi noin hyvä tuuri sen suhteen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hah, kuulostaa ihan samanlaiselta kuljetuspalvelulta kuin täälläkin!
      Aika hurjaa muuten tuo, jos lattiakin pitää hankkia itse - eihän se voi olla kovin käytännöllistä. Mielenkiintoisia eroja maiden välillä :)

      Delete
  3. Kuinka pitkä vuokrasopimus Saksassa yleensä tehdään? Mietin vain, että mitä keittiölle yleensä tapahtuu, kun vuokralaiset lähtevät esim. jo vuoden asumisen jälkeen. Purkaako suurinosa keittiön mukaansa (ja kestääkö Ikea purkamista ja kokoamista toistuvasti) ja myydäänkö jossain käytettyjä keittiöpaketteja? Uusi keittiö jokaisessa uudessa kodissa kuulostaa ihanalta, mutta myös kalliilta.

    Minäkin haaveilen oikeasti isosta keittiöstä. Täällä San Diegossa se jää vain haaveeksi ellei voiteta lotossa, mutta jos joskus muutetaan halvemmalle alueella, on keittiön toimivuus meille kaikista tärkeintä. Paljon säilytystilaa ja -laskutilaa, kaasuhella ja sähköuuni, valtavan iso allas sekä kauniit ja kestävät materiaalit. Siinä riittää unelmoitavaa...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vuokrasopimuksia tehdään harvoin aikarajauksella, ainakaan minulla ja ystävilläni ei ole tullut vastaan määräaikaista vuokrasopimusta. Monet kuskaavat samaa keittiötä asunnosta toiseen, mutta usein on mahdollista myös ostaa entisten asukkaiden keittiö, kuten minä olen tässä ja edellisessä asunnossa tehnyt. Keittiöitä saa myös ostettua käytettynä, sillä markkina on suuri, sillä Saksassa, ainakin kaupungeissa asutaan vuokralla. Opiskelijakämpissä näkeekin miten kuten kasaan kyhättyjä hyllyjä ja keittiörakennelmia.

      Toivottavasti pääset joskus toteuttamaan haavekeittiösi! :)

      Delete

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?