Wikipedian mukaan "Koti on paikka, jota ihminen käyttää vakituiseen asumiseen, jossa säilytetään henkilökohtaisia tavaroita, jossa vietetään vapaa-aikaa ja paikka jossa perheen jäsenet asuvat." Mutta kun kodin jakaa kaksi aikuista, kummalla on enemmän sananvaltaa sisustuksessa? Kuka määrää, missä kaappi seisoo? Kenellä on enemmän tilaa, kenen mieltymykset otetaan huomioon?
Kahden vuoden yhdessä asumisen jälkeen käymme miehen kanssa edelleen hidasta kamppailua tilasta. Minä haluisin, että tavaroilla on oma paikkansa, johon ne järjestetään pois silmistä ja lojumasta. Vietän enemmän aikaa kotona kuin mies, sillä teen töitä kotoa, enkä pysty keskittymään, jos tavarat ovat hujan hajan. Haluaisin, että kotimme on kaunis, sen sisustus on hauska ja se on viihtyisä. Minulle viihtyisyys on muun muassa sitä, että sohvalla ei loju kuulokkeita tai lattioilla sukkia.
Mies taas tekee pitkiä toimistotyöpäiviä ja hänestä olisi mukavaa, että hänen illalla jonnekin lojumaan jättämänsä tavara löytyisi seuraavana iltana sieltä, minne hän sen jätti lojumaan. Että koti on paikka, jonne tullaan rentoutumaan eikä poseeraamaan sisustuskuvissa. Paikka, jossa meidän kahden on hyvä elää.
Piuha- ja vaatekasataistelussa on tällä hetkellä välirauha. Piuhojen ja kuulokkeiden paikaksi on sovittu piironki. Jos mies ei löydä etsimäänsä, voi aina katsoa sieltä, missä niiden paikka on. Toisekseen makuuhuoneen oven takana on tuoli, johon saa jättää vaatteet lojumaan ilman, että minä olen niitä koko ajan järjestelemässä. Se ei näy sieltä mihinkään eikä siten häiritse.
Miehen mielestä on epäreilua, että omassa kodissa pitää noudattaa jotain sääntöjä ja että pelkkä eläminen voisi olla häiritsevää. Asunto on yhtä lailla hänen kuin minun, mutta hänestä tuntuu, että vain hänen tavaroitaan siirrellään ja että vain hänen juttunsa ovat tiellä. Että minä hallitsen tiloja, joita hän käyttää ja joissa hän yhtä lailla elää.
Kodin pitäisi olla paikka, jossa on hyvä hengittää, omaa tilaa ja rauhaa, mahdollisuus elää niin kuin haluaa. Sellainen yksityisyyden saareke, jossa kukaan ei hengitä niskaan tai ole koko ajan vaatimassa jotain.
Kysymys kuuluukin, kumman tahto on tärkeämpi, sen joka haluaa sisustaa ja järjestellä, vai sen, jolle koti on ennen muuta paikka olla oma itsensä ja rentoutua. Entä jos molemmilla on vahva tahto ja sisustusmaku, mutta ne ovat täysin erilaiset. Kuka määrää, missä kaappi seisoo?
Mitä koti on? Onko se neljän seinän rajaamaa yksityistä tilaa vai paikka, josta voisi milloin vain räpsäistä hienon kuvan sosiaaliseen mediaan. Pitääkö nurkkien kiiltää vai saako siellä näkyä elämän jälkiä?
En tarkoita, etteikö miehellä olisi hyvä maku tai intoa sisustaa. Hän on tehnyt meille mahtavia huonekaluja ja keksinyt tyylikkäitä ratkaisuja. Ihmisillä vain on erilaisia ajatuksia kodista ja sen järjestyksestä, niin se on. Miehelle riittäisi juliste seinällä, jolle minä haluaisin kuvagallerian.
Puhun tässä tätä kirjoittaessani siis läpiä päähäni, koska tällaiset keskustelut toistuvat meillä säännöllisin väliajoin. Minä valitan, ettei mies osallistu sisustamiseen, mutta jään kiinni siitä, etten ole kuunnellut hänen mielipidettään tai edes ollut kiinnostunut vastauksesta. Toisaalta kysyttäessä vastaus on useimmiten joo, sopii. Paitsi silloin, kun olisin halunnut ostaa keittiöön ihania design tuoleja, jotka olivat vähän hintavia.
Joskus hienoja sisustuskoteja katsoessani mietin, minne kumppani on niissä piilotettu. Tosiasia kun on, että me naiset olemme yleensä se sisustaja ja siivooja. Totuus on myös se, että miehiä kiinnostaa usein vähemmän, miltä koti näyttää ja onko se aivan siisti. Sisustaminen ja tavaroiden asettelu on useimmiten naisen homma.
Minua kiinnostaisi kuulla, miten sisustusbloggarien miehet kokevat olonsa kodeissaan? Onko heillä sananvaltaa valkoisessa maailmassa?
Minua kiinnostaisi kuulla, miten sisustusbloggarien miehet kokevat olonsa kodeissaan? Onko heillä sananvaltaa valkoisessa maailmassa?
Kyseessä on kahden kauppa, mutta kumpi joutuu tekemään kompromissin?
Uskoisin, että useimmissa tapauksissa vastaus on mies.
Olen jo luvannut, että sitten joskus kuin meillä on enemmän tilaa kuin tässä kolmiossa, mies saa oman man caven, eli tilan, johon minä en kajoa ja jota minä en siivoa. Sitä ennen koitamme löytää keskitien: mies yrittää olla jättämättä tavaroitaan niin levälleen kuin ehkä haluaisi, minä yritän muistaa, että tämä on toisenkin ihmisen koti.
Siinäpä hyvää materiaalia ajatteluun! Me ollaan myös ihan eri paikkakunnilta, näin järjestelmällisyyden kannalta. Ja huonekalumakukaan ei voisi olla mitenkään kauempana, mies suosii tummia raskaita huonekaluja ja minä taas pohjoismaalaista kevyttä valkoista. Talo on pieni, näin yritetään sopia asioista, mutta kyllä kadehtin kaveria, jonka mies ei puutu sisustukseen laisinkaan :-)
ReplyDeleteHuh, toivottavasti löydätte hyvän keskitien! Toisaalta kahta makua yhdistelevä sisustus voi olla aika persoonallinen ja kiinnostava :)
Delete