Tällä hetkellä ajattelen lähinnä sitä, että äitiysloma alkaa neljän viikon päästä. Siihen asti on paljon tekemistä ja työhommia, mutta odottelen jo innolla kesäkuuta. En tosin silloinkaan heittäydy sohvalle makaamaan vaan aion käyttäväni tarjoutuvan ajan kirjoittamiseen. Sitä kun ei tiedä, miten pitkän tauon vauva siihen puuhaan aiheuttaa.
Täällä voidaan edelleen hyvin, vaikka parin viime viikon aikana olen huomannut, että elämästä on tullut raskaampaa. Kävelyllä pitää pyytää muita hidastamaan tahtia, jotta vatsaa ei ala kiristää ja välillä joudun pitämään taukoa kiivetessäni raput neljänsiin kerroksiin eli kotiin tai yliopiston työhuoneeseen. Varsinkin jos mukana on kauppakasseja, puuskuttaminen on välttämätöntä. Töissä olen antanut itselleni luvan käyttää hissiä.
Valitettavasti pitkäksi venynyt flunssa on vaikeuttanut liikunnan harrastamista, mutta nyt olen päässyt taas joogaamaan, ja se on ihanaa. Ja selkäkin kiittää.
Nukun edelleen selälläni, koska se tuntuu hyvältä. Minulle on vinkattu, että imetystyyny on hyvä apu nukkumiseen, mutta vielä en ole sellaista tarvinnut. Viime aikoina on ollut sen verran hulinaa, että nukun kuin tukki, kunhan vain sänkyyn pääsen.
Meillä oli eilen taas lääkärintarkastus ja viimeinen "iso" ultraäänitutkimus eli kolmannen kolmanneksen käynti. Perusmittausten lisäksi eilen otettiin puolen tunnin sydännauha. Makasin kyljelläni anturat mahassa, ja laite piirsi viivaa lapsen sydämensykkeen mukaan. Oli hassua kuulla, miten rytmi vaihtui sen mukaan, innostuiko lapsi liikkumaan (mikä kuului särinänä nauhalla mutta toki tuntui myös) vai oliko hän pidempään paikallaan.
Raskausviikolla 31 lapsi alkaa olla jo niin iso, että ultrassakin näkyi lähinnä kehon osia tai massaa, josta on hankala hahmottaa mitään. Miestä nauratti, eikö siellä olekaan ketään, kun mitään ei muka näkynyt, sillä ruutu oli täynnä lapsen keskivartaloa eikä ääriä erottanut kuten ennen. Hän on jo pitkään ollut pää alaspäin, mikä on koko raskauden ajan ollut lempiasento. Lääkäri mittasikin pään koon ja jotain muuta, mitä en ruudulta täysin ymmärtänyt.
Hauska yllätys oli 3D-ultra! Tällä kertaa lapsi makasi niin, että näimme hänen profiilinsa, ja hetkessä lääkäri oli zoomannut lähelle ja ottanut naamasta 3D-kuvan. Ihmeellistä! Nyt minulla on ensimmäinen kasvokuva Toivosta. Isovanhempien mukaan kuva näyttää avaruushirviöltä, mutta minä sanoisin, että sieltä on tulossa isän nenä ja isänäidin huulet. Saa nähdä, millaiseksi mutrunaama siliää.
Lääkäri arvioi, että vatsassani on nyt 1520 grammaa Toivoa. Jo puolitoista kiloa! Toki viime viikot ovat olleet aktiivista kasvunaikaa, mutta painoa on silti enemmän kuin odotin. Tämä tieto yhdistettynä kasvokuvaan tekee hänestä jotenkin konkreettisemman. Jos hän nyt tulisi, hän selviäisi ongelmitta.
Jatkuvasti vahvistuvista liikkeistä olen päätellyt, että massaa on, mutta että kolmen voipaketin verran! Tunnen myös jo hyvin selvästi, milloin vatsan tömähdyksen aiheutti pieni jalkapohja tai että nyt siellä kuopsutellaan käsillä.
Lopuksi lääkäri näytti meille vielä lapsen kasvukäyriä. Toivo asettuu samanlaisille ideaalikäyrille kuin äitinsäkin, jolle on tämän projektin aikana tullut kymmenen lisäkiloa. Mies kysyi, onko olemassa vielä isojakin riskejä, sillä tähän mennessä olemme lähinnä kuulleet, että homma etenee kuin oppikirjassa. Lääkäri vastasi, riskinsä on aina siinäkin, kun lähtee autolla liikenteeseen.
Juuri nyt minua ei huolestuta mikään, ei edes synnytys, johon valmentava kurssi on edessä tulevana viikonloppuna.
Muita raskausjuttuja:
Ihana alkuraskaus eli ensimmäinen kolmannes
Ihana! Ei se paljoa naurata, kun on noin ahtaaseen paikkaan joutunut - ja lisää sitä on luvassa. Kaikkea hyvää teille!
ReplyDeleteKiitos näistä kirjoituksista. Olen lukenut postauksia sitä mukaan kun oma raskaus on edennyt samoille viikoille eli nyt 31+.
ReplyDelete