Ulkosuomalaisia dekkarikirjailijoita tuntuu nousevan tällä hetkellä kuin sieniä sateella. Yöpöydälläni odottaa Helena Väisäsen esikoiskirja, Vera Valan dekkarit on ladattu e-kirjoina ja toivon, että Anu Patrakka kirjoittaa jatkoa lempimaahani Portugaliin sijoittuville rikoskirjoilleen. Ja minä kun en ole aikaisemmin niin välittänyt tästä kirjallisuudenlajista, hah.
1. Kuka olet ja mitä teet?
Olen Helena Väisänen. Koulutukseltani olen fysio- ja kraniosakraaliterapeutti, ja toimin yksityisyrittäjänä viiden muun terapeutin kanssa.
Työn ohella liikun paljon. Ehkä se kuvaa minua enemmän kuin varsinainen työni. Olen liikkunut koko elämäni ajan: juossut – jopa yhden maratonin, melonut, kiipeillyt, vaeltanut Suomen Lapissa, Sveitsin Alpeilla ja myös Etelä-Amerikassa. Suomessa pelasin pitkään sulkapalloa kilpaa.
2. Miten päädyit asumaan ulkomaille?
Kun valmistuin fysioterapeutiksi, päätin lähteä kahdeksi vuodeksi Englantiin, Saksaan tai Sveitsiin. Tarkoitukseni oli tutustua terveydenhuoltoon ulkomailla. Asuin ensin puoli vuotta Saksassa ja olin italialaisen fysioterapeutin yrityksessä töissä. Hain Sveitsistä töitä, koska tämä maa on pienempi ja siinä mielessä helpompi hahmottaa. Nyt olen asunut täällä 24 vuotta. Se niistä kahdesta vuodesta.
Toki jäämiseeni vaikutti se, että tutustuin nykyiseen mieheeni. Hän ei ole opetellut suomea, joten muutto Suomeen olisi hankalaa.
3. Kerro nykyisestä asuinmaastasi.
Sveitsi on kaunis ja puhdas maa. Täällä on neljä virallista kieltä: saksa, italia, ranska ja retoromania. Sveitsissä on 26 kantonia. Sanoisiko niitä maakunniksi? Suomalaisena hämmästelen sitä, että ne toimivat kovin itsenäisesti. Esimerkiksi naiset saivat äänioikeuden kaikissa muissa kantoneissa 1971, mutta Appenzellin kantonissa vasta 1990.
4. Miten sinusta tuli kirjailija?
Olen aina kirjoittanut mielelläni. Kirjoittelin satuja huvikseni jo Suomessa asuessani. Pidän yhteyttä ystäviini mieluummin kirjoittamalla kuin soittamalla.
Kirjailijaksi päädyin vahingossa. Veljeni innosti minua opiskelemaan Suomen kirjallisuutta. Perusopinnot oli mahdollista suorittaa avoimen yliopiston nettikurssina. Kun ryhdyin etsimään jatkokurssia, törmäsin Jyväskylän kirjoittamisen opintoihin, jotka toimivat nekin näppärästi netin kautta. Opintojen ohessa kävin kirjoittamiskursseja. Varsinkin Oriveden Dekkaripaja, jota ohjasi Tapani Bagge, sai minut innostumaan ja aloittamaan kirjoittamisen pitkäjänteisemmin.
5. Mitä kirjoitat?
Olen julkaissut useissa antologioissa. Pääasiassa dekkarinovelleja, mutta kirjoitan myös satuja ja proosaa. Ensimmäisen dekkarini eli esikoisteokseni Kuolema tuoksu (Reuna 2018) on juuri ilmestynyt.
6. Näkyykö ulkomailla asuminen teksteissäsi?
Ulkomailla asuminen näkyy tapahtumapaikkojen valinnoissa. Vaikka esikoiseni tapahtumat sijoittuvatkin Lappeenrantaan, siinä on monta sidosta Sveitsiin. Paikkojen tarkistaminen olisi helpompaa, jos asuisin Suomessa.
Lisäksi saan korjauksia kielestä. En pysy uudistuvan kielen mukana, minkä huomaan itsekin. Kieleni jää väkisin jonkin verran vanhahtavaksi.
7. Onko sinulla kirjoittamiseen liittyviä rutiineja eli miten kirjasi syntyvät?
Minulla on kaksi varsinaista kirjoituspäivää. Herään silloin samoin kuin muina arkipäivinä viimeistään kuudelta. Kirjoitan pari tuntia ja käyn kävelemässä, uimassa tai muuten liikkumassa. Sitten jatkan taas kirjoittamista. Hahmottelen tekstiä varsinkin kävelyretkillä.
8. Miten pidät yllä suomen kieltä vieraskielisessä ympäristössä?
Luen pääasiassa suomen kielistä kirjallisuutta. Jossain vaiheessa, ennen e-kirjoja, luin myös saksalaista kirjallisuutta. Silloin suomi häipyi taka-alalle. Nyt, kun e-kirjat on helppo ladata, kieli on palautunut. Lisäksi lentolippujen hinnat ovat niin matalat, että voin piipahtaa Suomessa sekä vierailuilla että kirjoituskursseilla.
Katson suomalaisia tv-ohjelmia netistä, ja sosiaalinen media on myös hyvä tuki kielen säilymisessä. Toki siellä käytettävä kieli on usein lyhyempää kuin puhekieli, mutta pitää sanat elossa.
BONUS: Kaipaatko Suomesta jotain ja mitä?
Niin yllättävää kuin onkin tunnustaa tällaisena juustomaan asukkina, kaipaan suomalaista Oltermanni-juustoa ja sen lisäksi Valion voita. Sveitsiläisessä voissa ei taida olla suolaa ollenkaan. Ei se ainakaan maistu.
Hiihtäminen oli Suomessa helppoa: avasin oven ja astuin ladulle. Täällä on ajettava vähintään tunti, että voi vetää sukset jalkaan ja hiihtää. Tuota helppoutta kaipaan. Siitä riemuitsen myös, kun silloin tällöin matkaamme Lappiin talvella.
Tärkeimmät kaipuuni ovat toki läheiset ihmiset, kummilapset, sisarukset ja isäni.
Olen asunut täällä jo niin kauan, että mikäli palaisin takaisin Suomeen, kaipaisin Sveitsin vuoria, siisteyttä ja kaikkea, mihin olen tottunut täällä.
Sarjan aikaisemmat osat:
1. Hilkka Liitsola, Praha
2. Anu Patrakka, Portugali
3. Jussi Wahlgren, Kreeta
4. Max Manner, Luxemburg
Be First to Post Comment !
Post a Comment
Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?