Olen Englannin Cornwallissa asuva esikoisdekkaristi. Teen säännöllisen epäsäännöllisesti vapaan toimittajan töitä - pääasiassa matkailua ja maataloutta ‒ sekä käännöksiä. Opiskelen psykoterapeutiksi, ja vapaa-aikani menee hevosen selässä, laidunta siivotessa tai koiralenkillä. Olen naimisissa britin kanssa, perheeseeni kuuluu saksalais-englantilainen tytärpuoli, koira ja hevonen. Kaksi aikuista lastani asuvat Berliinissä ja Lontoossa.
2. Miten päädyit asumaan ulkomaille?
Entinen mieheni sai hyvän pestin Euroopan Keskuspankista 1995 ja halusi Saksaan. Minä en halunnut, mutta meillä oli kaksi pientä lasta, ja jonkin aikaa yksinhuoltajan elämää Suomessa kypsytti minut lähtöpäätökseen. Vietin Saksassa kaksitoista vuotta ja muutin sieltä sitten nykyisen mieheni kanssa Sveitsiin, Ranskaan ja lopulta tänne Englantiin. Suunnitelmissa on muuttaa Espanjaan vuoden päästä, ja siihen toivottavasti kiertolaiselämämme sitten loppuu. Tuntuu että juuret pitäisi saada lopultakin työnnettyä jonnekin.
3. Kerro nykyisestä asuinmaastasi.
Cornwallin kreivikunta, jossa asumme, on todella kaunis: dramaattinen rannikko jyrkkine kallioineen, pitkät kultaiset hiekkarannat, silmiähivelevä vehreys ja vihreys, tuulentuivertamat nummet. Täällä on ikivanhoja rantapubeja, upeita kartanopuutarhoja ja salakuljettajien ja rantarosvojen jälkeläisiä.
Britannia on ollut minulle helppo maa, toisin kuin Saksa ja Ranska, joissa piti hikoilla kielen kanssa. Kaikki täällä toimii, ihmiset ovat kohteliaita ja eläminen aika edullista. Britannia tarjoaa kaikille ilmaisen sairasvakuutuksen, joka ei ole sidottu statukseen tai työssäkäyntiin, kuten monessa muussa maassa. Minä sain opintolainan yli viisikymppisenä. Sitä ei tarvitse alkaa maksaa takaisin, ennen kuin vuositulot ylittävät n. 25.000 euroa. Britannia on ollut minulle antelias.
Ja sitten on Brexit... Se luo epävarmuutta olemiseen: jos päättäisimme jäädä, miten minun asemani muuttuisi? Entä miten elämä ylipäänsä muuttuisi, kun täkäläinen talous vääjäämättä kärsisi EU-erosta?
4. Miten sinusta tuli kirjailija?
Kuulun sukuun, jossa arvostetaan kirjoja ja kirjoittamista. Äitini oli toimittaja, ukkini kirjoitti, tyttäreni kirjoittaa. Minä olen kirjoittanut pienestä pitäen jotakin: päiväkirjaa, hevostarinoita, rakkauskertomuksia, runoja. Lastenkirja on valmiina ja julkaisematta, samoin toisen murhamysteerin käsikirjoitus.
Kimmoke saada lopultakin jotain julkaistuksi tuli erään kustantajan dekkarikilpailusta 2010. Ajattelin, että dekkarin nyt pyöräyttää kuka hyvänsä, että aloitan helpoimmasta päästä. Olen sittemmin nauranut tuolle luulolleni: dekkarin kirjoittaminen ei ole helppoa. Se on erittäin vaikeaa. Juonenkulun, yksityiskohtien ja käänteiden pitäminen mielessä vaatii kamalasti aivotyötä, muistamista, muistiinpanoja ja tarkistamista.
Kimmoke saada lopultakin jotain julkaistuksi tuli erään kustantajan dekkarikilpailusta 2010. Ajattelin, että dekkarin nyt pyöräyttää kuka hyvänsä, että aloitan helpoimmasta päästä. Olen sittemmin nauranut tuolle luulolleni: dekkarin kirjoittaminen ei ole helppoa. Se on erittäin vaikeaa. Juonenkulun, yksityiskohtien ja käänteiden pitäminen mielessä vaatii kamalasti aivotyötä, muistamista, muistiinpanoja ja tarkistamista.
En sijoittunut kilpailussa, mutta käsikirjoitus jäi pyörimään nurkkiin ja matkasi kanssani maasta toiseen. Lopulta päädyimme asumaan pieneen kylään, jossa ennen asui psykologisen thrillerin mestari, Daphne du Maurier, Cornwallin ensimmäinen tunnettu naiskirjailija. Näin Daphnen talon joka päivä koiralenkilläni, ja pikku hiljaa aloin tuntea huonoa omaatuntoa siitä, etten ollut tehnyt enempää kirjani suhteen. Ryhdistäydyin ja aloin tarjota kirjaa uusille kustantajille ja kirjoittaa Cornwalliin sijoittuvaa tarinaa.
5. Mitä kirjoitat?
Kirjoitan rikoksista. En kuitenkaan puhtaita dekkareita, en kauhua, enkä väkivaltaa. Ehkä teoksiani voisi luonnehtia psykologisiksi trillereiksi tai murhamysteereiksi.Psykologisen trillerin kirjoittaminen kiehtoo minua, mutta se on myös vaikea laji. Esikoisdekkarini Punainen piru ja musta enkeli (Sabotage, 2018) sijoittuu vanhainkotiin. Tykkään suljetuista yhteisöistä, joissa varjellaan yhteistä salaisuutta ja joissa on rajallinen määrä epäiltyjä.
6. Näkyykö ulkomailla asuminen teksteissäsi?
Näkyy. Esikoisessani on muistoja Saksasta. Itse asiassa kirjan idea syntyi saksalaisen naapurini puheista. Uusin tarinani sijoittuu englantilaiseen maalaiskartanoon: suomalainen Antti on ottanut pestin bed-and-breakfastina toimivaan kartanoon ja joutuu keskelle oudon aatelisperheen syntejä ja salaisuuksia.
Olen viehättynyt englantilaisen yläluokan kummallisuudesta ja rapistuvasta kartanomiljööstä. Minulla on mielessä myös pieneen sveitsiläiseen alppikylään sijoittuva tarina ja Suomi-Saksa-Englanti-akselilla tapahtuva kertomus. Nyt pidän kuitenkin paussia kirjoittamisesta.
7. Onko sinulla kirjoittamiseen liittyviä rutiineja eli miten kirjasi syntyvät?
Kirjojen ideat syntyvät mistä milloinkin: jonkun ihmisen puheista, lehdessä olleesta uutisesta, paikoista joissa olen käynyt. Aateliskartano miljöönä tuli englantilaisesta tv-sarjasta, jossa juontaja yritti auttaa rapistuneissa kartanoissa asuvia köyhtyneitä aatelisperheitä jaloilleen.
Kirjoitan aika kaoottisesti ja epäsäännöllisesti. Kirjoitan lähes kaiken ensin käsin paperilapuille sitä mukaa kun ideoita tulee. Loppuvaiheessa tämä on osoittautunut huonoksi tyyliksi, koska lappuja on kaikkialla ja niiden järjestäminen ja aukikirjoittaminen on hirveä savotta. Vaikea on myös saada selvää, mitä olen kuukausia sitten miettinyt raapustaessani vaikka ravintolassa servetille jotain hierogyyfejä.
Jossain vaiheessa tarvitsen tiukan aikataulun, että saan tekstin kasaan. En muuta tekstiä oikeastaan lainkaan sen jälkeen, kun se on paperilla, mutta olen työstänyt sitä paljon ajatuksissani ja kirjoitan aika hitaasti ja miettien. Parhaita paikkoja aivotyöhön ovat lenkkipolut ja kylpyamme.
Luen paljon ja pyrin lukemaan vain suomeksi. Tämä ei aina onnistu, koska kirjojen tilaaminen Suomesta on niin kallista. Olen ollut pitkälti englanninsuomalaisten fb-ryhmien varassa. Silloin ei tietenkään voi pahemmin valita, mitä lukee.
Olen miettinyt, että seuraavalla Suomen-reissulla hankin kirjastokortin ja alan lainata e-kirjoja. Meillä on täällä Cornwallissa pieni suomalaisyhteisö, ja puhun lasteni kanssa suomea. Pelko on silti, että kieli ruostuu – enkä tiedä miten kieli kehittyy Suomessa, koska käyn siellä harvoin.
Olen miettinyt, että seuraavalla Suomen-reissulla hankin kirjastokortin ja alan lainata e-kirjoja. Meillä on täällä Cornwallissa pieni suomalaisyhteisö, ja puhun lasteni kanssa suomea. Pelko on silti, että kieli ruostuu – enkä tiedä miten kieli kehittyy Suomessa, koska käyn siellä harvoin.
BONUS: Kaipaatko Suomesta jotain ja mitä?
Kaipaan Suomesta kieltä, kirjastoa, saunaa, järvessä ja meressä uimista ja luontoa – ihan hirveän paljon.
Sarjan aikaisemmat osat:
1. Hilkka Liitsola, Praha
2. Anu Patrakka, Portugali
3. Jussi Wahlgren, Kreeta
4. Max Manner, Luxemburg
Be First to Post Comment !
Post a Comment
Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?