Sunday 8 December 2019

Luukku 8: Helppo itse tehty kranssi

Minulla ei ole koskaan ollut adventtikynttelikköä. Sellaista ei vain ole koskaan tullut hankittua, vaikka muuten olenkin kynttilöiden suurkuluttaja. Sitten näin ystävän luona hauskan adventtikynttelikön ja päätin, että tuollaisen minäkin haluan. Ystävä oli kasannut lautaselle kauniita joulukoristeita ja neljä erilaista kynttilänjalkaa ja voila! Adventtikynttelikkö oli valmis.

Olen monena vuonna rakentanut keittiönpöydän kulmalle neljän kynttilän ja joulukoristeiden kokoelman, mutta tänä vuonna halusin mukaan enemmän vihreää. Muutama tuttu esitteli kuvia omista kransseistaan mutta totesin, että mitään kovin suuritöistä en juuri nyt voi tehdä. En siis voi rakentaa maailman tukevinta joulukranssia, mutta jonkinlainen välimuoto varmasti onnisuu.

Niinpä marssin kukkakauppaan ja ostin muutaman kuusenoksan. Tarjolla olleet eukalyptuksen oksat olivat niin nuhjuisia, että kävin hakemassa ne toisesta kaupasta, ja sitten marssin paketteineni kotiin. Mieheltä piti vielä tarkistaa, missä meillä on rautalankaa, kunnes kaikki oli valmista.
Tällaisessa tarjottimelle asetellussa joulukranssissa ei kauaa mene. Sidoin ensimmäiset pidemmät oksat rautalangalla toisiinsa, jotta ne pysyvät muodossa, mutta pienempien oksien kohdalla riitti, että ne asetteli paikoilleen. Lopuksi katkoin eukalyptuksen oksat palasiksi ja työntelin ne kuusenoksien sekaan. Valmista tuli! Toisesta kukkakaupasta tarttui mukaan kaksi kullattua pallosta, jotka viimeistelivät ilmeen. 


Kranssin tekemiseen meni kymmenisen minuuttia ja kustannuksiksi tuli 8 euroa. 
Be First to Post Comment !
Post a Comment

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?