Olen niin monena vuonna tehnyt joulukortit itse, että se on jo perinne. Tänä vuonna olin kuitenkin ajatellut, että syksyn mittaan postitetut vauvan kiitoskortit ja Hiljasta painettu joulukortti saavat riittää.
Mutta toisin kävi.
Painoimme saksalaisella vauvakurssilla vauvojen jalkapohjilla hauskat poro-kortit, ja niitä oli pakko kokeilla myös kotona. Netti ja erityisesti Pinterest on täynnä hauskoja ideoita, jos haluaa painaa kortit lasten käsiä tai jalkapohjia apuna käyttäen. Minä kokeilinkin poron seuraksi myös lumiukkokorttia. Molemmat kortit ovat yhtä helppoja kuin kaikki askartelumallit, joihin ryhdyn, sillä en ole mikään pipertäjä.
Korttien tekeminen oli hauskaa mutta myös haastavaa. Meidän vauva kun ei ole paikallaan pysyvää sorttia ja äidillä on vain kaksi kättä. Onneksi sormivärit ovat vesiliukoisia eivätkä pienet hopeatahrat juuri edes näy vaatteista, heh.
Askartelukaupan myyjä neuvoi levittämään värin vauvan jalkapohjaan sormin, koska sivellin voisi kutittaa. No, kutitti se sormikin sen verran, että vauva kikatti ja kipristeli varpaitaan koko ajan. Montaa korttia ei myöskään voi painaa kerralla, koska vauva ei kovin kauaa jaksa ihmetellä äidin puuhia.
Muutamista lumiukoista tuli hieman muotopuolia. Ne sopivat hyvin näihin nykyajan talviin, kun aamulla tullut lumi alkaa jo illalla sulaa ja lumiukotkin valuvat minne sattuu.
Poro-kortti
Tarvikkeet:
- korttipohjia
- sormiväriä
- silmiä
- musta ja punainen tussi
- talouspaperia / kosteuspyyhkeitä
Istuta vauva sitteriin tai syöttötuoliin, jotta hän pysyy edes jollain tavalla paikallaan, riisu sukat ja kääri puntit. Ota viereen väri, korttipohja ja pyyhkimisvälineet ja valmistaudu taistoon. Levitä väriä vauvan jalkapohjaan joko sormin tai sudilla. Paina korttipohja nopeasti vauvan jalkaa vasten ja levitä lisää väriä uutta korttia varten.
Anna värin kuivua rauhassa ja piirrä sitten porolle sarvet ja nenä ja liimaa silmät.
Lumiukko-kortti
Tarvikkeet:
- korttipohjia
- sormiväriä
- musta, punainen ja oranssi tussi
- talouspaperia / kosteuspyyhkeitä
Toimi kuten edellä paitsi että kortin kuivumisen jälkeen piirrä jalkapohjaan silmät, suu, porkkananenä, napit ja kädet sekä omavalintainen hattu.
Tässä vielä linkit edellisvuosien joulukortteihin:
Tosi hienoja! Ja kaikki erillaisia, tää on sitä itse tekemisen iloa!
ReplyDeleteNo kyllä, tuli tosi individuelleja näistä :D Ja oli kyllä hauskaa puuhaakin.
Delete