Viherjuuria

Thursday, 22 June 2017

Ylimainostettu juhannus

Juhannus on vuoden paras juhla ja pälä pälä. 
Mielestäni kyseessä on ylimainostettu ja stressaava viikonloppu, jonka seurauksena vietetään vielä hautajaisiakin. Tässä viisi syytä, miksi juhannus on ylimainostettu. Joku voisi sanoa tähän, että kateellisten panettelua, eli terveiset vaan täältä maailmalta.


1. Suunnitelmat
Millaisia suunnitelmia tehdään, kuka lähtee kenenkin mökille ja onhan kaikilla varmasti ohjelmaa? Onko mökki löytynyt, keneltä puuttuu festarilippu? Juhannuksen suunnittelu on syytä aloittaa jo keskitalvella. Jos et ole suunnitellut mitään, olet huono ihminen. Stressiä lisää kivasti facebookiin jo torstaina ilmestyvät mökkifiilistelykuvat. Katsokaa, kuinka hauskaa meillä täällä mökillä onkaan (vaikka grilli hajosi, vettä sataa, itikat syövät elävältä ja Pera yrjös pusikkoon).


2. Sää
Jo maaliskuussa on syytä alkaa kuulostella, mitä etanamiehet ja sammakonlukijat sanovat tulevan kesän ja erityisesti juhannuksen säästä. Tuleeko tänä vuonna lunta? Pääseekö veneelle? Viimeisinä viikkoina säätiedotusten tuijottelusta tulee entistä tiiviimpää ja lopulta sadetutkaa katsotaan livelähetyksenä. Lopputuloksena on kauhea stressi.

Onpa sitten juhannuksen jälkeen ainakin jotain, mistä puhua. Satoiko vai paistoiko? Missä oli vuoden paras juhannuskeli? Oliko lunta? Säästä saa aikaan hyvän valitusvirren tai ylistyslaulun, vaikka ehkä  sitten kuitenkin oli liian kuuma.


3. Riskialtis juhla
Missään muussa maassa ei tiedetä juhlapyhän alla, että viikonlopun aikana tulee varmasti kuolemaan ihmisiä. Joskus olemme pitäneet hukkumistilastobingoa eli kilpailleet siitä, kuka arvaa hukkujien määrän oikein.  Liikennekuolemat taitavat olla samoissa lukemissa. Kölnin karnevaaleja juhlii vuosittain miljoonia ihmisiä, mutta ymmärtääkseni siellä kukaan ei kuole.

Suomessa syntyy ilmeisesti paljon lapsia maaliskuussa yhdeksän kuukautta juhannuksen jälkeen. Kölnin vauvapiikki osuu marraskuulle, yhdeksän kuukautta helmikuisista karnevaaleista. Riskejä, riskejä.

Pelastuslaitos toivoo kylmää ja sateista juhannusta, jotta ihmiset eivät ala hölmöillä. Tänä vuonna tuo toive näyttää toteutuvan.


4. Ruokatavarat ja juomat
Tästäkin tulee hirveä stressi, sillä on hankalaa suunnitella ja hankkia kahden päivän ruuat etukäteen. Juhannusaaton kassajonot ovat aivan jäätäviä mutta onneksi sunnuntaina pääsee taas täyttämään varastoja. Jos hätä tulee, ovat Abc:t onneksi yötäpäivää auki. Sunnuntai-iltana jämäruuat pakataan kylmälaukkuihin ja ihmetellään, miten sitä nyt taas näin paljon kaikkea jäi. 

Juomia on hyvä alkaa tuoda jo pitkin kevättä tax freestä ja Tallinnasta, jotta eivät varmasti lopu kesken. (Pera tosin tyhjensi omat varastonsa jo ennen varsinaista juhlapäivää).


5. Perinteet
Onko kokkoa? Missä on kokko? Sauna ainakin ja vihta pitää olla. Kuka lähtee pyörimään alasti viljapeltoon (Pera, et sinä, nuku sinä vaan) tai kurkkimaan kaivoihin? Kyllä seitsemän kukkaa ainakin pitää tyynyn alle kerätä mutta kukaan ei sitten saa puhua tai muuten taika ei toimi.

Lonely planet kirjoitti Suomen juhannuksen vietosta jokunen vuosi sitten varsin hauskasti. Perinteitä noudattaen miehet lähtevät uiden kokon luota toisen luo ja törmäävät rantatörmällä juhannustaikoja  alasti suorittaviin naikkosiin. Juhannustaika toimi heti.

"One belief is that if a girl stands naked over a lake at precisely midnight she’ll be able to see her future husband – who coincidentally is one of the drunk people swimming across to another bonfire."

+ Bonus: Sairastuminen
Maanantaista asti on syytä alkaa ottaa lisävitamiineja, huuhdella nenää ja huolehtia lämpimistä vaatteista. Sairastuminen juhannuksen alla on pahinta, mitä voi tapahtua. Jos sairastunut kuitenkin osallistuu rientoihin, voivat muut kanssajuhlijat varautua juhannuksen jälkeiseen flunssaan. Sairasloman hakeminen juhannuksen päälle ei näytä kovin hyvältä, nimim. kokemusta on. 
Ulkosuomalaiselle juhannus on tavallinen kesäviikonloppu eikä ihmeempiä perinteitä ole. Tunnustan, ensimmäinen juhannus maailmalla hieman kirpaisi. Se tuli mieleeni, kun jouduin muutama viikko sitten järkyttämään Suomesta tulleen harjoittelijan kertomalla, että juhannusaatto on Saksassa aivan tavallinen arkipäivä eikä viikonloppu eroa mitenkään muista kesän viikonlopuista. Hauskaa, että hän oli edes olettanut niin. 

Tämä seitsemäs ulkomailla vietetty juhannus ei tunnu enää missään. Ainoat vaalimani perinteet ovat aviomiehen leipomat korvapuustit ja Matti Salmisen kesäisten laulujen ja tangojen kuuntelu. Viime vuoden juhannusta vietettiin valitsemalla vihkisormuksia, tänä vuonna tiedossa on paritkin syntymäpäiväjuhlat. 

Hyvää juhannusta sinne Suomeen!
Nauttikaa kesästä, pysykää pinnalla ja juhlikaa meidän ulkosuomalaistenkin puolesta.
Tuesday, 20 June 2017

10 + 1 kysymystä ulkosuomalaisen elämästä


Meistä ulkosuomalaisista on moneksi: sain Liebster award -blogihaasteen Normaali irtiotto-blogin Anulta, joka on myös tämän vuoden esikoiskirjailija. Oma esikoiskirjani tulee aloittamaan lastenromaanisarjan, mutta Anu kirjoittaa Portugaliin sijoittuvia dekkareita. Kiitos haasteesta!

Tekstin lopussa on lista blogeista, joille haluan lähettää saman tunnustuksen.

KYSYMYKSET TUNNUSTUKSEN SAAJILLE:


1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuinmaassasi?
Leuto talvi ja pitkät keväät ja syksyt. Pidän siitä, että ympäri talven on mahdollista pyöräillä ilman jäätä ja loskaa, ja että lokakuu ja maaliskuu ovat leutoja ja lempeitä kuukausia. Pidän myös Saksan monipuolisuudesta: Ensinnäkin on kaupunkia ja maaseutua, jokilaaksoja, Alppeja ja maissipeltoja. Toisaalta on paljon kulttuuritarjontaa, ravintoloita ja usein edullinen hintataso.

Nykyisessä asuinkaupungissani Kölnissä parasta on ihmisten kepeä ja iloinen elämänasenne ja sosiaalinen ilmapiiri.

2. Entä ikävintä?
Saksalainen byrokratia ja joustamattomuus sekä tietty besserwisseriys osaavat yllättää negatiivisesti aina, kun ne on päässyt unohtamaan. Ihmis- ja autopaljous on uuvuttavaa eikä aina jaksaisi olla niin sosiaalinen kuin pitäisi.

3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa maahan kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, mihin matkaisit?
Tämä onkin paha kysymys. Juuri nyt sanoisin varmasti, että Australiaan. En pidä kaukomatkoista, mutta jos kerran ilmaiseksi tarjotaan, täytyy matkasta ottaa kaikki edut irti. Muutenkin olisi kyllä mielenkiintoista lähteä joskus katsomaan sitä maailmankolkkaa. 

4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudestaan?
Portugaliin! Keväinen häämatka oli niin onnistunut ja toisaalta sen aikana ehti nähdä kuitenkin niin vähän, että Portugaliin on päästävä joskus uudestaan. Siinä maassa oli kaikki kohdallaan tai sellaista minun makuun sopivaa (puhun nyt muustakin kuin viinistä). Kaupunkeja, joihin palaan säännöllisin väliajoin, ovat Antwerpen ja Berliini, jotka molemmat sijaitsevat vain junamatkan päästä Kölnistä.

5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?
Tämä on nyt aika klassista, mutta ruisleipää ja salmiakkia. Kotimaisia vihanneksia ja marjoja kaipaan myös. En osaa edelleenkään pitää saksalaisia luomuvihanneksia kotimaisten veroisina eikä täällä ole sellaista luksusta kuin marjaisat metsät.

6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen?
Jaa-a, mitäköhän tähän pitäisi vastata. Paluumuutto ei ole pois suljettu ajatus mutta sille ei myöskään ole minkäänlaista tarvetta, ainakaan lähitulevaisuudesta. On parasta olla sanomatta "ei koskaan", sillä tilanteet saattavat muuttua joskus nopeastikin. Lähes seitsemän vuoden aikana olen ikävöinyt Suomea vain harvoin. Päinvastoin olen iloinnut tästä rikkaudesta olla kahden maan kansalainen. Saksassa elämässäni on monia asioita, jotka Suomessa eivät olisi olleet mahdollisia, eikä Suomi toisaalta mihinkään katoa vaan sinne pääsee aina käymään, kun siltä tuntuu.

7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?
En ole nyt ihan varma, onko karnevaalit virallinen juhlapyhä, mutta täällä Kölnissä se ainakin menee sellaisesta. Kuukausia jatkuva karnevaalikausi huipentuu kuuden päivän katukarnevaaliin, jonka aikana kaupungissa on vaikea elää tavallista elämää varsinkaan ruusumaanantaina, kun miljoona ihmistä seuraa tuntikausia kestävää paraatia kaupungin keskustassa. Koululaisilla on karnevaalien aikaan vapaata, ja monet työpaikat käyvät päivien aikana tyhjäkäynnillä. Karnevaaleja joko rakastaa tai vihaa - jos niihin ei halua osallistua, on kaupungista paettava noiden päivien ajaksi. 

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa? 
Tekisi mieli vastata, että ei mikään, koska kaikki meni hyvin sujuvasti ja omalla painollaan. Oli hauska hypätä uuteen ja katsoa, mitä elämällä on tarjota. Suomeen ei jäänyt asuntoa tai työpaikkaa odottamaan eikä sellaisten jatkuvuudelle ollut Saksassakaan takeita. Vaikeinta saattoi siis olla epävarmuus ja tuntematon tulevaisuus, ja toisaalta työpaikan lopulta selvittyä kaikki byrokraattiset koukerot, mutta alkuajalta ei ole jäänyt sellaista oloa, että jokin olisi ollut vaikeaa. 

9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muussa maassa kuin Suomessa tai tämänhetkisessä asuinmaassasi?
Olen vanhemmiten laiskistunut ja tullut mukavuudenhaluiseksi enkä enää jaksaisi aloittaa kaikkea alusta ja sopeutua uuteen. Nostan hattua niille, jotka vaihtavat asuinmaata tiheään tahtiin. Tällä hetkellä kaikki on niin hyvin, että toivon, ettei mihinkään tarvitse lähteä. Jos joskus muuttaisin Saksan sisällä, toivoisin päätyväni Hampuriin.

10. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki? 
Tätä vastausta ei tarvitse miettiä hetkeäkään: tietysti meidän hääviikonloppu eli 23.-24.9. Perjantaina vietettiin maistraattihäät ja lauantaina juhlittiin vihkimistä lähisuvun ja rakkaiden ystävien kanssa. Tuohon viikonloppuun sisältyi monia mieleenjääneitä hetkiä, joista on vaikea valita yhtä ylitse muiden.

11. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna? Minne?
Tänä keväänä olen ollut jo aika paljon reissussa, sillä takana on niin Portugali, Pariisi kuin Antwerpenkin. Nyt kesäkuussa olen ollut kaksi kertaa Suomessa. Elokuussa odottaa seuraava Suomen reissu ja syksyllä ainakin lyhyitä viikonloppupyrähdyksiä ympäri Saksaa. 

Säännöt Liebster Awardin vastaanottamiseen:
Kirjoita postaus palkinnon saamisesta ja julkaise se blogissasi
Kiitä henkilöä, joka nimitti blogisi ja linkkaa hänen bloginsa postauksessasi
Lisää blogiisi Liebster Awardin logo osoitukseksi palkinnosta
Lisää postaukseen myös palkinnon säännöt
Vastaa palkinnon antajan esittämiin kysymyksiin
Nimitä 5-11 uutta blogia
Keksi kysymykset bloggaajille, jotka nimität
Ilmoita nimityksestä valitsemillesi bloggaajille ja linkkaa oma postauksesi heille
Linkkaa Liebster Award -postauksesi myös sinut nimittäneen blogin postaukseen


Haastan mukaan seuraavat blogit ja heitän samat kysymykset eteenpäin: 

Ajatuksia Saksasta -blogin Oilille
Lempipaikkojani Jonnalle
Heidin Italian Heidille
Marimente -blogin Marille



Monday, 19 June 2017

Miksi en pidä pääkaupungeista

En ole koskaan kokenut oloani kotoisaksi Helsingissä. Se on kaupunki, jonne mennään viettämään retkipäivää ja kouluttautumaan, piipahtamaan Lintsille, konferenssiin tai festareille. Siihen nähden, miten paljon olen viettänyt aikaa Helsingissä, pitäisi kaupungin jo pikku hiljaa alkaa tuntua tutulta ja omalta, mutta ei Helsinki.

En ikinä tiedä, mitä sinne pitää laittaa päälle, koska tuuli. Joko palelen tai kuten viime perjantaina, hikoilen matkalaukkuni kanssa ympäri keskustaa. Helsingin hintataso on jotain aivan jäätävää, ja muuttuu vielä kauheammaksi sen jälkeen, kun on tottunut saksalaiseen elintasoon. En ole myöskään ikinä tajunnut lähiöitä, vaikka ystävien muuttojen myötä olenkin saanut tutustua jo useampiin. Niihin suhtaudun nykyään rennommin, mutta ystävä asuukin nykyään Espoon puolella todellisessa lintukodossa. 

Ehkä eniten ärsyttää se, että Helsinki ei ole koko Suomi eikä koko Suomi ole Helsinki, mutta kaikki keskittyy sinne ja pyörii siellä. Saksassa on monia suurkaupunkeja, joiden asukkaiden ei tarvitse ylpeillä asuvansa metropolissa, koska suurkaupunkeja on lukuisia eikä miljoonakaupungissa asumisessa ole mitään ihmeellistä.

Myös London and Beyond -blogin Leena kirjoitti Helsingistä keväällä ja jäin miettimään, että ehkä ongelma on meidän periferiasta tulleiden. Helsinki on Suomen ainoa suurkaupunki, joten siellä on kaikki siistimpää, coolimpaa ja hienompaa kuin meillä maalla. Tämä asenne on aina pistänyt silmään, samoin kuin helsinkiläisten puhetapa. Kehä kolmosen ulkopuolella on elämää.
Ei nyt dissata Helsinkiä liikaa - en nimittäin pidä muistakaan pääkaupungeista enkä suurista metropoleista. Lontoo on ihan kiva, mutta en voisi kuvitellakaan asuvani siellä epäkäytännöllisten liikenneyhteyksien ja massiivisen metropolialueen takia. Pariisille olen antanut muutaman mahdollisuuden mutta vappureissu ei saanut minua huokailemaan ihastuksesta uljaan kaupungin edessä.

Portugalissa oli mielenkiintoista tutustua Lissaboniin, vaikka se olikin ehkä pienoinen pettymys.  Enemmän pidin pienemmistä kaupungeista, joita kohtaan minulla ei ollut mitään odotuksia. Kaikki hehkuttavat New Yorkia. Kiva oli käydä, mutta Manhattanin tungos oli ahdistavaa ja koko kivikylä aivan liikaa. Paljon paremmin viihdyin Brooklynin pienillä sivukaduilla, jotka olisivat toisaalta voineet olla missä muussa kaupungissa tahansa. Haaveilin joskus Berliinissä asumisesta. Käyn kaupungissa vuosittain, ja nykyään olen joka kerta iloinen, kun juna lähtee takaisin kohti hahmotettavan kokoista Kölniä ja kotia. 

Juuri nyt en voisi kuvitella asuvani maalla mutta en myöskään kaupunkialueella, jonka mittasuhteita en voisi hallita. Kaipaan vehreyttä ja metsiä, mutta myös sopivasti kaupunkiympäristöön kuuluvia aktiviteetteja. Ei liene yllättävää, että lempikaupunkini Porto ja Antwerpen eivät ole mitään miljoonametropoleja.
Palataanpa vielä Helsinkiin, jossa pyörin viime viikolla taas pari päivää. Siellä on aina tie- ja kunnostustöitä ja koko keskusta-alue on yksi kaaos. Kampin bussiterminaalista täytyy puikkelehtia kapeita kulkuväyliä kohti Mannerheimintietä. Rataa ei oltu tehty kulkijalle helpoksi: sadan metrin matkalla oli kolme eri firman feissaria, pari Iso numeron -myyjää, kolme kerjäläistä, joku vaalenpunapaitainen porukka jakamassa jotain rannekkeita ja niin edelleen. Kun olin päässyt Kolmen sepän patsaalle minulla oli käsissäni myös päivän Hesari sekä näytepakkaus uutta papusalaattia. 

Toisaalta Kölnin keskustan hulinaan tottuneena ihmettelin torstai-iltapäivän uneliasta tunnelmaa keskustan kahvilassa. 

Muutama positiivinenkin asia tapahtui. Sosiaalinen koodini on ulkomailla asumisen jälkeen muuttunut: Saksassa lähiympäristö ja siinä liikkujat tulee huomioida, tuntemattomia tulee tervehtiä ja muutenkin täytyy osoittaa olevansa normaali (lue: Suomessa epänormaali). Perjantaiaamuna rahnustin  lähiössä bussipysäkille matkatakseni keskustaan. Ennen kuin ehdin edes ajatella, tervehdin katoksen alla istuvaa naista. Tajusin virheeni saman tien, mutta yllätyksekseni hän tervehti takaisin. 

Jatkoin Suomi-kierrosta Helsingistä pikavuorolla pohjoiseen. Täpötäydessä bussissa oli pakko istua toisen matkustajan viereen. Mietin, vaikuttaako kiltti ulkonäköni asiaan, kun viereeni istahtanut eläkeläisrouva aloitti keskustelun ja kertoi pitkät jutut kesämökistään, pojistaan ja lastenlastensa koulumenestyksestä. Matka meni nopeasti, kun tuli vähän höpötettyä. Ja mitä ne sanovat, etteivät suomalaiset muka puhu!
Niin, että Helsinki. Sinussa on paljon hyvää, erityisesti monet asukkaat ovat loistotyyppejä ja tapahtumat erinomaisia. Mutta kiire, liikenteen kaoottisuus, lähiöiden loppumattomuus, hintataso, turistien täyteisyys ja ylimielinen asenne estävät minua ihastumasta. Piipahtelu- ja ohimenokaupunkina olet kuitenkin ihan ok. 

Kuvat vuoden 2015 Flow-festareilta. Olen vahingossa tuhonnut viime vuosien kuvat, joten nämä olivat ainoat Helsinki-aiheiset, jotka tiedostoistani vielä löytyi. Flow on kyllä yksi hyvä syy pitää Helsingistä!
Wednesday, 14 June 2017

Lissabonin klassikot

Lissabon on keikkunut reissulistallani jo kauan. Seuraan instagramissa monia lissabonilaisia kuvaajia ja kaupungin visuaalisuus on viehättänyt pitkään. Olen myös kuullut ja nähnyt kavereiden reissukokemuksia vuosien varrelta. Olinkin iloinen, että miehen matkatoiveet kulkivat samaa rataa ja päädyimme häälomalla tutustumaan tuohon kapeiden kujien kaupunkiin.

Olen joskus aikaisemminkin todennut, että jos kaupunkiin lataa liikaa odotuksia ja toiveita, voi matka olla pettymys. Lissabon ei ollut pettymys vaan juuri sitä, mitä odotettiin. Tämäkin voi tosin kääntyä itseään vastaan, sillä yllätyksellisyys vähenee. Lissabonin klassikot ja must see -kohteet säilyttävät kuitenkin mielenkiintonsa, vaikka suurin piirtein tietäisi, mitä on odotettavissa. 

Tässä neljän päivän kokemuksella vinkkejä Lissaboniin ja ehdotuksia klassikoiksi.

1. Raitiovaunut nro 28 ja 25

Vanha yksivaunuinen raitiovaunu kilisee läpi kaupungin eikä sitä voi olla huomaamatta tai kuulematta. Kapeita kujia puksuttava vaunu on kuin köyhän miehen vuoristorata, joka mutkittelee yhtä rinnettä ylös ja toista alas. Meille kävi tosin niin klassisesti, että kävelystä innostuneina siirsimme ajelua sen verran pitkään, ettei hyvää hetkeä lopulta tullut ja ajelu jäi tekemättä. Kuvia räpsin tosin senkin edestä.
Linja on turistien suosiossa ja ajoaika kannattaa miettiä tarkkaan. Vaunussa näytti olevan tilaa aamulla ja myöhään illalla, mutta muuten siellä seistiin kuin sillit suolassa. Samaa reittiä kilkattaa myös turstilinjan raitiovaunu, jonka kyyti on varmasti yhtä hyvää, mutta lippu toki kalliimpi.


2. Muut kulkupelit
Vanhojen raitiovaunujen lisäksi kaupungilla kulkee uusia raitiovaunuja, busseja ja erinäisiä nostokoneita. Funicularit eli tasohissit hinaavat kulkijat jyrkimmät keskustan mäet ylös, ja Elevador de Santa Justa nostaa turistit näköalatasanteelle, joka kurottaa keskusta-alueen ylle. 45 metriä korkea Elevador de Santa Justa on näkemisen arvoinen, vaikka itse hissiin ja näköalatasanteelle ei jonottaisikaan. 
Me emme menneet Elevador de Santa Justaan, ja mäetkin menimme ylös omin jaloin. Lissabon on nimittäin kävelijän ja kaupunkiseikkailijan ihannekaupunki. Kukkuloille levittäytyvät sokkelot tarjoavat kulkijalle lukuisia rappuja, pieniä sivukujia ja yllättäviä näköalatasanteita.
Jotenkin kaikki vie aina siihen suuntaan, mihin muutenkin oltiin menossa eli eksyminen vaikutti olevan hankalaa, jos suurin piirtein muistaa, missä meri on. Tasamaalla oleva keskustan shoppailualue rajaa kukkulat toisistaan, emmekä me tainneet kertaakaan eksyä, vaikka karttaa tuli vilkaistua aika harvoin.


3. Time out -ruokatori
Vanhojen satamahallien tai -varastojen ottaminen käyttöön on uusimpia kaupunkikulttuurin villityksiä. Kööpenhaminassa on niin vanhalle teurastamoalueelle levittäytyvä ravintola-alue kuin satamassa ruokatorikin, Lissabonista, Cais de Sodre aseman läheltä taas löytyy vanhan kauppahallin, Mercado Ribeiron, yhteyteen rakennettu Time out -ruokatori. Isossa hallissa oleva tori osoittautui hyväksi lounaspaikaksi, mutta en halua tietää, kuinka kuuma siellä kesällä on. 
Kauppahallin seinämiä kiertävät ruokakojut, joista löytyy tarjottavaa joka makuun. Kasvissyöjällä meinasi olla lihapatojen ja kalojen ääressä vaikeaa, mutta lopulta löysin risottoa. Ruoka tilataan pisteen tiskiltä, ja maksamisen jälkeen saa mukaansa muovisen kuution, joka alkaa piristä sitten, kun ruoka on haettavissa. Monista ruokakojuista sai myös juomia, mutta alueen keskellä, pöytien väleissä on myös baaritiskejä. Myös leivonnaisia ja muita jäkiruokaherkkuja löytyy, jos pääruan jälkeen vielä jaksaa.
Time out -tori on auki aamusta myöhään yöhön, vaikka sen yhteydessä oleva kauppahalli sulkeekin jo iltapäivällä. Meinasimme nimittäin jäädä lukkojen taakse, kun erehdyimme pyörimään sinne vähän liian myöhään. 


4. Belém ja Pasteis de Belém - leivokset
Belém on kaupunginosa noin 6 kilometriä keskustasta länteen. Sinne voi ajella helposti uudella keltaisella ratikalla, ja käynti ehdottomasti kannattaa. Matkan varrella on muitakin mielenkiintoisia pysähdyspaikkoja ja kohteita, ja ratikka tarjoaa myös näkymät Ponte 25 de Abril -sillalle.  

Belémissä matkailijaa odottaa parikin kiinnostavaa kohdetta. Eräs Lissabonin ehdottomista klassikoista ja ehkä jopa koko Portugalin tunnus on Torre de Belém, Belemin vahtitorni. Tejo-joen varrella sijaitsevan tornin luota aukeavat näkymät kohti Atlanttia. Täältä lähtivät aikoinaan matkalleen kaikki kuuluisat löytöretkeilijät. Torniin pääsee sisälle mutta kaunista merimaisemaa voi ihailla myös rannan rappusilta tai tykkien vierestä.

Toinen ehdotukseni Belémin kuuluisista nähtävyyksistä on Jerónimoksen luostari. Rakennus on massiivinen ja kaunis jo pelkästään ulkoa, joten sisätilat voi vai kuvitella. Valitettavasti ihan konkreettisestikin, sillä meitä ei enää päästetty sisälle, koska saavuimme paikalle lähellä sen sulkemisaikaa. Seuraavan kerran sitten. 

No okei, tunnustetaan. Oikeasti matkasimme Belémiin vain syödäksemme kaupungin parhaita  ja kuuluisimpia leivoksia eli Pastel de natoja tai tällä kertaa Pastéis de Belémejä. Kahvilan edessä käy aikamoinen kuhina, sillä monet jonottavat take away -leivoksia ulkona. Kahvila on laaja ja levittäytyy moneen huoneeseen, joten sisältä löytyy tilaa, kunhan vain menee etsimään. Palvelu oli erittäin nopeaa ja ystävällistä eikä vierailu ollut yhtään niin kaoottinen, miltä kahvilan ulkopuolella näytti.
Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka monta tuhatta Pastel a Belémiä kahvilassa tehdään ja myydään päivän aikana, mutta määrä on varmasti hirmuinen. Ymmärrän suosion - tuore, vielä hieman lämmin ja vaniljainen leivos suli suuhun, vaikken niin makean ystävä olekaan. 


5. Auringonlaskut näköalapaikoilla
Lissabon levittäytyy kukkuloille, joten auringonlaskuja varten löytyy useampikin terassi tai tasanne. Tässäkin jalat veivät meidät perille, vaikka itse olimme jossain muualla. Etsimme nimittäin eräänä iltana erästä tiettyä ravintolaa, ja tupsahdimme yllättäen idylliselle näköalatasanteelle. Siellä vierähtikin sitten pitkä tovi. 

Gracan -kaupunginosa tarjoaa erinomaisia kulmia auringonlaskun seuraamiseen. Näköalapaikka on piilossa Santo Estévao -kirkon takana tai maisemaa voi ihailla Nosse senhora do Monte -kukkulalta. 
Kaupungin toisella puolella näköaloja tarjoavat muun muassa Miradouro Santa Catarinan tasanne kuten myös Miradouro de Sao Pedro Alcantara. Emme etsineet kumpaakaan, mutta tupsahdimme molempiin paikkoihin lorviessamme pitkin aurinkoista kaupunkia. Ensimmäiseltä aukeavat näkymät satamaan ja Ponte 25 de Abril -sillan suuntaan, jälkimmäiselle tupsahdimme ensimmäisenä päivänä etsiessämme ihan muuta paikkaa.


6. Alfaman sokkelot
Alfama on Lissabonin vanhimpia kaupunginosia. Kukkulan päälle levittäytyvät idylliset sokkelot ovat tutkimisen arvoisia, vaikka korttelisto onkin aika turistinen. Alueella on lukuisia Airbnb-asuntoja, mutta koulu kertoi, että asuu siellä vielä paikallisiakin. Alfamasta voi nousta kohti Cracaa, jossa on monia hyviä ravintoloita ja vähän vähemmän turisteja. 

Alfamassa on tiistaisin ja lauantaisin toripäivä. Tori levittäytyy Panteao Mausoleumin taakse. Markkina-alueen vieressä on vanha Mercado Santa Clara -kauppahalli, josta löytyy vintagea, käsitöitä ja antiikkia. Itse Mausoleumi on kaikessa valkoisessa prameudessaan myös käymisen arvoinen.

7. Baixa-Chiadon kadut ja hipsterkahvilat
Kuulemma Lissabonin yöelämä keskittyy nykyään Mercado Ribeiro -kauppahallin taakse lähelle Cais Sodré -asemaa. Emme jaksaneet minään iltana lähteä niin kauas, mutta päivällä vilinää ja eloisia kuppiloita löytyy Baixa-Chiadon -alueelta. Alueella saa kävellä ylä-  tai alaviistoon ja ihmisvilinää on niin paljon, että autoille ei meinannut olla kaikissa risteyksissä tilaa. Kun poikkeaa ostoskadulta sivumalle, löytää tyhjiä mutta värikkäitä katuja ja viehättäviä julkisivuja
Korttelistossa on hyvät shoppailumahdollisuudet mutta myös monipuolinen ravintola- ja baaritarjonta. Mies googlasi suosittuja kahvipaikkoja, ja päädyimme itävaltalaistaustaustaiseen lounaspaikkaan. Lounas oli hyvä, ravintolan tunnelma leppoisa ja jälkiruuaksi olisi voinut tilata perinteistä omenastruudelia. Tässä paikassa voisi hyvin kuvitella hengailevansa hyvän kirjan tai läppärin kanssa - lauantai-iltapäivänä se tosin oli aivan täynnä viikonlopun viettäjiä.


9. Museu Nacional do Azulejo
Jostain luin, ettei turisti voi sanoa käyneensä Lissabonissa, jos ei ole nähnyt kaakelimuseon sinisiä laattoja. Museo sijaitsee keskustan vastakkaisella puolella kuin Belém mutta sinne pääsee rantaa pitkin vaikka bussilla. 


Vanhaa linnaa muistuttava rakennus on vanha luostari ja siten mukavan viileä sisältä. Laattanäyttely oli yllättävän monipuolinen. Aulassa toimi netti, ja vierailija sai ladata puhelimeensa infopaketin, josta lukea tietoja kierroksen aikana. Oli mielenkiintoista nähdä, miten paljon tai vähän laattakulttuuri on muuttunut vuosisatojen myötä. Itseäni viehättivät erityisesti uudet teokset, joissa taitelijat käyttivät vanhaa tekniikkaa itsenäisten taideteosten luomiseen.
Laattojen ohessa museossa pääsee ihmettelemään myös kultaista ja krumeluurista vanhaa luostarinkirkkoa. Sieltä näki aika hyvin, mihin katolisen kirkon anerahat ovat menneet.
Kierroksen voi päättää idylliselle sisäpihalle, jossa toimi edullinen lounaskahvila, jonka salaateissa riitti syömistä.

Lopuksi
Lissabon on niin paljon, että nämä vinkit ovat vain pieni raapaisu kaupungin tarjontaan, mutta onpa meilläkin jo listalla paikkoja, joissa käydä, jos joskus päädymme tuonne uudestaan. Tosin täytyy tunnustaa, että vaikka Lissabon oli ihan kiva, pala sydäntäni jäi Portoon, jonne on aivan pakko päästä joskus uudestaan.

Sunday, 11 June 2017

Ulkosuomalainen, mökki ja metsä

Käsi ylös, kenen mielestä mikään ei ole parempi vaihtoehto suurkaupungin melulle, tunkkaiselle ilmalle ja kiireelle kuin vehreä korpi? Sinne on hyvä paeta kaaosta ja hellettä, sieltä suomalaiset hakevat mielenrauhansa ja pakkaset täyteen, ja liittyyhän metsiin vaikka mitä uskomuksia ja legendojakin. Ennen kuin tämä äityy liian pateettiseksi, todettakoon, että olen aina viihtynyt metsissä ja pidän mökkeilystä. 

Meidän perheellä ei valitettavasti ole kesämökkiä, mutta olen onnistunut junailemaan miehen ja itseni mökkeilemään jo muutamia kertoja. Kolme vuotta sitten vietimme mahtavan viikon tätini mökillä Rantasalmella. Tällä kertaa saimme sukulaisten kautta edullisen vuokramökin. Rantasalmen mökkiin kuului sähköttömyys ja puusee, nyt elimme viikon luksus-mökillä, jossa oli sähköt ja tiskikoneet ja kaikki.

Holiday Clubiin kuuluva mökkikylä sijaitsee Kihniössä, noin 100 kilometriä Tampereelta pohjoiseen. Meidän mökissä oli kaksi makuuhuonetta ja varusteet kahdeksalle yöpyjälle. Olimmekin kutsuneet hyvän ystäväni ja 2-vuotiaan pikkumetsurin viettämään osan viikosta kanssamme korvessa.

Juuri lapsiperheille paikka olikin erinomainen: matala uimaranta, vesiliukumäki, iso kiipeilyteline, minigolf, frisbeegolf ja keinut pitivät perheen pienimmät kiireisinä. Ja jos ei muuta, voi aina leikkiä metsuria ja kuvitella kaatavansa puita tai vähintään ihmetellä jokaista rinteessä töröttävää kantoa, kuten pieni vieraamme.

Aikuisille oli tarjolla ravintola ja ihan hyvin varusteltu Cobacabana-baari, joka mainosti karaokea ja tequila-shotteja. Viereisellä tontilla on muuten Kihniön seurakunnan leirikeskus, eli paikka tosiaan tarjoaa jokaiselle jotakin.


En tiedä, olenko koskaan aikaisemmin ollut mökkikylässä. Aluksi toisten mökkien läheisyys epäilytti. Asun arkeni tuijottamalla sisään kadun vastapäisiin asuntoihin, joten mökillä haluan nähdä ikkunasta vain metsää. Sieltä se suomalaisuus minussa taas nostaa päätään. Kyseessä oli kuitenkin vasta kesäkauden avaus, joten mökkien käyttöaste ei tainnut olla tällä viikolla edes 60 prosenttia eikä lähimökeissämme ollut asukkaita. Jes. 

Meillä oli viikolle vain vähän tavoitteita. Säiden suhteen toivoimme vähälumista keliä, mutta lähdimme hellettä pakoon, joten lämmintäkään ei tarvinnut olla. Kihniössä on hyviä ulkoilumaastoja ja monta kilometriä liikuntareittiä, mökkiin kuului oma sauna ja mukaan tuli paljon lukemista. Luksusta oli myös laajakuva-tv. Meillä ei ole tv:tä kotona, joten sen parissa viivähti pari iltaa oikein rattoisasti. Mainokset olivat miehelle hyvä suomen kielen tunti, mutta viikon jälkeen muistimme taas, miksi emme kaipaa telkkaria arjessa. On se sellainen roskamagneetti.


Viikon parasta antia oli harjun ympäröivä mäntymetsä. Keskellä korpea tervehtivät vain naavaiset puut ja hyttysten legioonat. Mietin jossain vaiheessa, eikö naavan pitäisi kasvaa puun etelä- tai pohjoispuolella, mutta ei siitä oikein ottanut selvää, sillä naava kiersi usein ympäri koko puun. Metsä oli hyvin hoidettua, vaikka kaatuneita puita olikin jätetty rikastamaan kasvustoa. Muurahaiskeot seurailivat pururadan linjaa, ja kerran häädimme puput pois polulta, kun eivät muuten meinanneet antaa tietä.

Olen iloinen, että minua vietiin lapsena metsään. Pakolliset marjamatkat kasvattivat kulkemaan ja suunnistamaan luonnossa, eikä edes siitä kerrasta jäänyt huonoja muistoja, kun äitini ja mummoni pudottivat minut mutaiseen suo-ojaan. Siskoni taisivat järkyttyä tapahtuneesta enemmän kuin minä. Lapsena liikuimme usein metsässä, jonka lähellä oli armeijan harjoitusalue. Jos en joskus muistanutkaan pelätä, että mättään takaa kömpii karhu tai susi, olin varma, että törmään puskassa päivystävään sotilaaseen. Mikään näistä kauhukuvista ei onneksi koskaan toteutunut.

Kihniön metsissä on paljon soita, ja välillä kunnan kuuluisa ulkoilureittikin oli hyppimistä mättäältä toiselle, vaikka kengät kastuivat silti. Erään kerran mies ei lähtenyt mukaan reippailemaan, joten lähdin metsään yksin. Ensin mietin, missä suunnassa autotiet ovat ollakseni varma, mistä suunnasta villieläimet eivät ainakaan hyökkää. Kuulostelin korva tarkkana puiden huminaa ja narinaa, sillä sellaisia ne männyt ovat. Aina valittamassa. Vilkkain kävelyllä kohtaamani olento oli lopulta erään talon pikkukoira, joka jaksoi juosta puolen pellon yli puolustamaan reviiriään. Onneksi välissämme oli pelto-oja. Paluureitillä kiersin talon vähän kauempaa. 

Päivät lipuivat ohi, vaikka mitään ei juuri tehtykään. Sadepäivinä sai vielä paremmalla omalla tunnolla olla tekemättä mitään. Meillä ei ollut nettiä, mikä oli myös aivan mahtavaa ja jotenkin tervehdyttävää. Korvasimme netissä surffailun tosin kanavasurffailulla, että en tiedä siitä lopputuloksesta sitten.

Metsän alkuhuuma menee aina jossain vaiheessa ohi, kuten alkuhuumat yleensäkin, ja ärsyttävät hyttyset lisääntyvät. Jossain vaiheessa tuntuu, että olisi ihan mukava nähdä taas muitakin ihmisiä ja tehdä aivotoimintaa vaativia aktiviteetteja. Silloin on aika jättää metsä ja palata arkeen, koska akut on ladattu metsän hiljaisuudella ja raikkaalla ilmalla, jota ei muualta löydy.

Niinhän se lopulta kuitenkin on. Suomalainen voi lähteä metsästä mutta metsä ei lähde suomalaisesta. 
Thursday, 1 June 2017

Kenelle almuni annan


Rahan arvo on liikkuva käsite. Yhdelle kallis on toiselle halpa, ja jonkin asian kohdalla rahan meno ei haittaa, mutta jostain toisesta  tulee nipotettua. Kun on ostanut parilla eurolla kivoja mekkoja kirpparilta, tuntuu yliopiston kahvilan 2,50€ maksava lasagne-pala kalliilta. Ymmärrättekö mitä tarkoitan?

Mietin rahan arvoa hiljattain Coimbrassa. Joen varressa sijaitseva Coimbra on yksi Portugalin vanhimpia yliopistokaupunkeja. Menimme sinne ilman odotuksia ja yllätyimme positiivisesti. Kaupunkia hallitsevat kukkulan päälle rakennetut yliopistorakennukset, joiden ympärillä kiertelee vanha kaupunki sokkeloineen, putiikkeineen ja kauniine julkisivuineen.
Koska kyseessä on opiskelijakaupunki, Coimbra on täynnä kuppiloita ja baareja, pikkukauppoja ja edullisia oluita. Lissabonissa tuntui, että löysimme vain ravintoloita emmekä baareja, Coimbrassa tilanne oli toisin päin.

Olimme varanneet majoituksen matkan päältä ja ottaneet halvimman mahdollisen ok:lta vaikuttavan paikan. Emme olisi voineet yöpyä mukavammin. Casa Bombal (kyyhkyslakka) on saksalaisten rouvien ylläpitämä majatalo, jossa on huoneita sekä omilla että jaetuilla kylpyhuoneille. Me jaoimme kylppärin viereisessä huoneessa majoittuneiden äidin ja tyttären kanssa ja kaikki sujui. Omassa huoneessa meillä oli kuitenkin myös lavuaarinurkka.

Jokainen Casa Bombalin huone on sisustettu persoonallisesti. Meidän huoneemme oli yhdistelmä vaaleanpunaista ja vihreää, keltaista mummolatunnelmaa ja vanhanaikaisia ikkunaluukkuja. Jokaisessa kerroksessa oli vain muutama huone ja kylpyhuoneiden vierestä aukesi parveke ja sieltä näkymät kaupungin yli. Alimmassa kerroksessa vieraita odotti pieni puutarha.

Casa Bombalissa oli muuten koko reissun paras aamiainen! Monipuolinen ja kattava, ja minulle kasvissyöjänä tuotiin erikseen omia tuotteita pöytään. Taustalla soi fado, ja aamiaispöydän hoitaja jutteli kaikkien vieraiden kanssa pitkään.

Sisäänkirjautuessa mainitsimme, että olemme häämatkalla. Illalla päätimme, että tänään juodaan vähän vähemmän alkoholia, ja lähdimme illalliselta suoraan majapaikkaan. Syömisen aikana sänkymme päälle oli ilmestynyt punaviinipullo ja onnittelukortti. Se siitä vähäalkoholisesta illasta sitten. 

Niin, ja sitten siihen varsinaiseen teemaan eli rahaan.

Ennen kuin jatkoimme Coimbrasta kohti Portoa päätimme kiertää pari nähtävyyttä. Yliopiston rakennuksiin tehdään opastettuja retkiä, mutta olimme kiertäneet ne jo edellispäivänä ulkokautta. Olimme pyörineet myös kaupungilla, joten aamulla lähdimme katsomaan kirkkoa ja luostarialuetta.

Sé Velha -kirkon pihalla meidät pysäytti kaksi mustiin viittoihin pukeutunutta tyttöä. He kertoivat olevansa tuoreita opiskelijoita ja keräävänsä rahaa opintoja varten. He tarjosivat meille postikortteja pientä maksua vastaan. Iloisina entisinä opiskelijoina annoimme tytöille 5 € ja saimme valita viisi postikorttia. Toivon mukaan tytöt käyttävät rahat hyvin, vaikka opiskelua virkistäviin oluisiin.
Päivän aikana näimme viittapukuisia ympäri yliopiston mäkeä. Pari päivää myöhemmin Portossakin vastaan tuli joku lukukauden alkuun liittyvä perinne, koska viittapukuisia kulki ympäri kaupunkia ja eräänä iltana yhdellä aukiolla oli selvästi menossa joku 1. vuosikurssin valanvannomistilanne. Ääntä lähti muuten oikein hyvin.

Pakkasin postikortit laukkuun myöhemmin ystäville lähetettäviksi, ja astuimme Sé velhan eteiseen.

Sisäänpääsymaksu 2,50 €

Katsoimme kylttiä hämmentyneinä. Kyseessä on vanha ja kuuluisa katolinen kirkko, Portugalin ensimmäinen goottilainen rakennus, mutta miksi ne vaativat sisäänpääsymaksua? Kirkosta? Olimme kuitenkin päättäneet nähdä seinämaalaukset ja kaakelit, joten maksoimme ja astuimme sisään. Juuri tytöille antamamme 5 euroa tuntui pieneltä katolisen kirkon pääsymaksun rinnalla.
Olihan kirkko hieno! Pääsymaksut käytetään entisöintityöhön, ja sen kyllä huomasi. Lähes kaikki seinät oli päällystetty sinisävyisillä laatoilla ja maalaukset olivat kuin hollantilaisten mestareiden töitä ikään.

Pienoinen rahastamisen maku tosi tuli, kun astuimme luostarin puolelle ja meistä haluttiin ottaa kuva sisäpihan edessä. Poistuessamme meille tarjottiin kopioita maalauksista ja kauniisti kuvitettua Coimbran turistiopsta, jonka takasivulle kuvamme oli jo teetetty. Kokonaisuus olisi maksanut 15 tai 20 € mutta emme tarttuneet tarjoukseen. En nimittäin voi sietää pakkomarkkinointia. On hienoa, että tällaisia palveluja tarjotaan, mutta haluaisin itse päättää, lähdenkö mukaan vai en. Monet varmaan ostavat kirjan, koska kuva on kuitenkin jo valmiiksi tulostettu.

Jatkoimme turistikierrostamme vielä joen toisella puolella sijaitsevan Santa Clara -luostarin raunioille. Jokirannan mutaisuudesta kertoo se, että vanhimmat luostarirakennukset ovat vuosisatojen kuluessa vajonneet alemmas ja alemmas, kunnes niitä on vasta viime vuosikymmeninä alettu pelastaa. Nyt joen ja raunioiden välissä on kuivattu penger, ja käytössä oleva uusi luostari sijaitsee kauempana joesta.
Emme menneet kävelemään raunioihin vaan tyydyimme katselemaan luostarin raunioita kauempaa ja sitten selkämme taakse jäänyttä Coimbran keskuskukkulaa. Sen jälkeen pakkasimme tavarat autoon ja ajoimme Portoon. Illalla istuimme Luis I -sillan pielessä ja joimme auringon paisteessa 2,50€ kappale maksaneet turistioluet. Se oli pieni hinta kauniista ja leppoisasta lomahetkestä.
Auringonlasku Casa Pombalin parvekkeelta