Monday 20 April 2020

Ulkosuomalaiset kirjailija 24: Marko Pyhtilä

1. Kuka olet ja mitä teet?

Olen Marko Pyhtilä, filosofian tohtori ja kynämies. Esikoisromaanini ”Kadonneen mestarin tapaus” (Kovasana) ilmestyi viime kuussa. Se on Prahaan sijoittuva poliittinen satiiri ja jännäri. Aikaisemmin olen julkaissut kaksi Liken kustantamaa tietokirjaa.

2. Miten päädyit asumaan ulkomaille?

Halusin vaihtaa maisemaa 15 Jyväskylän vuoden jälkeen, ja Praha oli minulle tuttu kaupunki. Muistan yhä, kun saavuin ensimmäistä kertaa tammikuisen harmaaseen Prahaan vuonna 2004. Olin varannut Keski-Suomen taidetoimikunnan residenssin pariksi viikoksi, mutta minua ei olisi voinut vähempää kiinnostaa tulla tänne, etenkin kun olin vähän aikaisemmin seikkaillut Kaukoidässä. Vaikka olin ylpeä suuntavaistostani, eksyin sadan metrin matkalla raitiovaunupysäkiltä asunnolle. Residenssin alaovi oli aivan mahdoton avata, ja itse asunto sijaitsi 5. kerroksessa ilman hissiä. Hankalasta alusta huolimatta palasin tänne pari kertaa vuodessa viiden vuoden ajan, ennen kuin 2009 muutin Prahaan lopullisesti.

3. Kerro nykyisestä asuinmaastasi.

Tšekki on suomalaiselle helppo maa. Olut ja jääkiekko yhdistävät sekä historia venäläisten kanssa. Kaikki ikäiseni muistavat Pikkukakkosesta ainakin yhden tšekinkielisen sanan: ”konec” eli ”loppu”. Tšekit ovat suomalaisten tapaan mökkihullua kansaa, tosin täällä mökit ovat vuoristossa. Vähän ennen kuin muutin Prahaan, kävin täältä viikonloppureissun Pariisissa, jonka jälkeen Praha tuntui jo kotikaupungilta. Prahassa on ihmiselle tilaa toisin kuin monessa muussa Euroopan suurkaupungissa, ja muuttoni aikaan asuntoja oli tarjolla niin paljon, että saattoi valita, millä kadulla halusi asua.

Asuin ensimmäiset vuodet vanhankaupungin keskustassa, jossa turistimassat tekivät olon tukalaksi ja humalaiset turistit melusivat joka yö ikkunan alla, mutta jo muutaman kilometrin päässä keskustasta kaupunki on paikallisten hallussa.

Historiaa löytyy joka kulman takaa. Asun nykyään kävelymatkan päässä huvilasta, jossa Mozart asusteli. Albert Einsteinin entinen kämppä on parin korttelin päässä. Pidän siitä, ettei v**ta, kun kävelee kaduilla, koska mitäänsanomaton moderni betoniarkkitehtuuri ei ole päässyt pilaamaan historiallista kaupunkikuvaa. 

Tšekit ovat samanhenkisiä kuin suomalaiset, mutta heillä on huomattavasti vähemmän tiukkapipoinen elämänasenne ja suhde sääntöihin. Prahan kaupunkikuva on turisteista huolimatta yllättävän homogeeninen. Eräs australialainen standup-koomikko sanoi, että toisin kuin missään muualla, Prahassa yleisö näytti aivan ku klux -klaanin kokoukselta. Prahan ulkopuolella Tšekeistä löytyy kylpyläkaupunkeja, keskiaikaisia linnoja, sadunomaisia pikkukaupunkeja, vuoria ja hiihtokeskuksia. Lisäksi maa on Euroopan keskellä, joten täältä on lyhyt matka moneen paikkaan.

4. Miten sinusta tuli kirjailija?

Olen lukenut ja kirjoittanut aina. Kolmannella luokalla ala-asteella vein opettajalle 30-sivuisen novellin, kun muut 9-vuotiaat tuskailivat parin sivun ainekirjoituksen kanssa. Lukion äidinkielenopettajani oli huolissaan siitä, että kirjoitin liian hulvattomia stooreja, kun olisi pitänyt miettiä ylioppilaskirjoitusten arvosanaa. Teininä kirjoitin ja piirsin sarjakuvia, joita ilmestyi puolen tusinassa maakuntalehdessä. Paikallinen painotalo julkaisi sarjakuvakirjani, kun olin 17-vuotias.

Olen opiskellut elokuvantekoa, kirjoittamista muun muassa Oriveden opistossa sekä kirjallisuutta ja filosofiaa Jyväskylän yliopistossa. Olin perustamassa Poleemi-teatteriryhmää, joka esitti kolme ”kellarimusikaaliani” vuosina 2002-2008. Tein niihin myös musiikin, ja olen soitellut bändeissä. Tohtoriksi väittelin 2005. 

Muutin Prahaan nimenomaan ”alkaakseni romaanikirjailijaksi”, sillä teatteriryhmäkin oli lopettanut toimintansa. Kului reilut kymmenen vuotta, mihin mahtui kovaa työtä ja peruuntunut aiesopimus erään kustantamon kanssa, ennen kuin tavoite toteutui. Viime kuussa julkaistun romaanin lisäksi olen ehtinyt kirjoittaa Prahassa kolme muuta romaanitekelettä, pari elokuvakäsikirjoitusta, joitain artikkeleita kirjoihin, pari sataa blogitekstiä (www.markopyhtila.com/blog) ja kymmeniä novelleja, joita olen julkaissut myös blogissani. 

5. Mitä kirjoitat?

Olen ollut aina kallellaan komediaan eivätkä yritykseni kirjoittaa ns. vakavaa draamaa ole onnistuneet, vaan niihinkin on livahtanut sekaan kieroa huumoriani. ”Kadonneen mestarin tapausta” suunnittelin täysiveriseksi trilleriksi, mutta siitä tuli kirjoittamisen myötä myös poliittinen satiiri. Eräskin kustantaja piti käsikirjoitusta liian hauskana. Viime aikoina olen antanut itselleni luvan olla yrittämättä kirjoittaa vakavasti otettavaa kirjallisuutta. Seuraava romaanini on täyttä satiiria, vaikka sekin on juonivetoinen tarina.

Teatteriryhmämme oli erikoistunut poliittiseen poleemisuuteen, joten kirjoitin sille komediaa ja teimme myös sketsejä. Ensimmäinen musikaalinäytelmäni ”Kaikki rakastaa kettutyttöä” otti kantaa parikymmentä vuotta sitten tapetilla olleeseen turkistarhaukseen, mutta teki naurunalaiseksi yhtä lailla sekä tarhaajat että eläinoikeusaktivistit. 

6. Näkyykö ulkomailla asuminen teksteissäsi?

Kadonneen mestarin tapaus” sijoittuu Prahaan, joten yhteys on ilmiselvä. Eräs ratkaiseva kohtaus tapahtuu sillalla, joka näkyy tuossa ikkunasta edessäni. Jotkut tarinan tapahtumat pyörivät lähikulmillani. Toisaalta kaikkea ei tietenkään tarvitse nähdä tai kokea itse, vaan monet kirjassa esiintyvistä jutuista olen kuullut joko tutuilta tai löytänyt dokkareista tai netistä. 
Ulkomailla asuminen tuo kirjaimellisesti etäisyyttä Suomeen etenkin kun sopassa on mukana korealainen avovaimo. Seuraava romaanini kulkee työnimellä ”Suomi 150” ja sijoittuu vuoden 2067 fiktiiviseen persulandiaan, jossa rajat ovat kiinni ja maa on eronnut jopa Euroopan mantereesta. Olen totta kai saanut vaikutteita tšekkiläisestä satiirista ja huumorista. Sotamies Švejkin lisäksi esimerkiksi Pavel Kohoutin ”Valkoinen kirja” on aivan hulvaton. Siinä kommunistivirkailijat pähkäilevät, mitä tehdä lehtorille, joka on kumonnut sosialistisenkin tieteen tunnustaman painovoimalain.

7. Onko sinulla kirjoittamiseen liittyviä rutiineja eli miten kirjasi syntyvät?

Viimeisten kymmenen vuoden aikana olen suhtautunut kirjoittamiseen ammattimaisesti, vaikken ole tähän mennessä tienannut sillä käytännössä ropoakaan. Aiempien kirjoittamisopintojeni lisäksi olen kahlannut läpi kauhean määrän kirjoittamisoppaita ja osaan kolmen näytöksen rakenteen unissanikin. Suunnittelen tarinan perusteellisesti ja käytän sen muokkaamiseen paljon aikaa, samoin kuin henkilöhahmojen ja tarinan maailman luomiseen.

Kun ”Kadonneen mestarin tapaus” valmistui eikä minulla ollut tietoa kustantajasta, olin pitkään takki auki, koska tiesin, että seuraava projekti tulisi viemään taas vähintään kaksi-kolme vuotta ilman takeita onnistumisesta. Kustantajaa vaille jääneitä projektejahan minulla oli siinä vaiheessa takana iso pino. Suunnittelin useita tarinoita, mutten saanut aikaiseksi alkaa kirjoittaa niitä.
Viimeisimmän projektin myötä tajusin, että on liian helppo jumiutua suunnitteluvaiheeseen ja että  on paras vain alkaa kirjoittaa. Kirjoittajan täytyy ennen kaikkea kirjoittaa eikä kuluttaa aikaansa suunnittelemalla, lukemalla tai puhumalla siitä. Pystyn kirjoittamaan tehokkaasti viisi liuskaa päivässä, etenkin, kun muitakin asioita täytyy hoitaa päivittäin. Varaan tekstille ainakin kaksi uudelleenkirjoituskertaa. Muokkausvaiheessa palautteet ovat elintärkeitä, koska omalle tekstille tulee sokeaksi. Onneksi minulla on pari luottolukijaa, jotka ovat kärsivällisesti kommentoineet tekstejäni jo vuosia.

8. Miten pidät yllä suomen kieltä vieraskielisessä ympäristössä?

Joskus saattaa kulua kuukausia, etten puhu lainkaan suomea. Sen jälkeen voivat jotkin sanat olla hakusessa. Joskus jopa kirjoittaessa olen joutunut etsimään suomenkielisen sanan sanakirjasta. Elän tavallaan kolmessa kulttuurissa: suomalaisena korealaisen kanssa Tšekissä. Periaatteessa voisimme valita kaikista kolmesta parhaat puolet, vaikkei se ole käytännössä helppoa. Meillä on nelikielinen koti, jossa toinen ei ymmärrä suomea eikä toinen koreaa. Puhumme kotona englantia, minkä lisäksi kumpikin on katsonut parhaaksi priorisoida kumppanin äidinkielen sijaan tšekinkielen opiskelun.

Täällä osataan edelleen hämmästyttävän huonosti englantia, joten tšekkiä tarvitsee käytännössä aina kun on paikallisten kanssa tekemisissä (postissa, kaupassa jne.). Opiskelen muuten tšekkiä nykyään lukemalla kaksikielisiä romaaneja, joissa on toisella sivulla teksti englanniksi ja vastakkaisella sivulla sama teksti tšekiksi.
Luen ja kuuntelen fiktiota mieluiten suomeksi. Aluksi oli ikävä kirjastoa ja kirjakauppaa, mutta viime vuosina kirjojen online-palvelut ovat pelastaneet todella paljon, etenkin kun Suomen postin hinnoittelu on tehnyt mahdottomaksi tilata suomenkielisiä kirjoja tänne.

BONUS: Kaipaatko Suomesta jotain ja mitä?

Kaipaan nakkikioskia ja kurkkusalaattia. Viime vuosiin asti palasin muiden ulkosuomalaisten tapaan Suomesta laukku täynnä ruisleipää. Muutama vuosi sitten ruispaloja alkoi saada kuin ihmeen kaupalla täältä. Salmiakkiakin saa nykyään yhdestä erikoiskaupasta, mutta kaipaan tietyllä tapaa suomalaista ruokakauppaa, jossa on ziljoona erilaista tuotetta verrattuna täkäläiseen supermarkettiin. Täältä ei saa marinoitua lihaa eikä valmisruokia ole tarjolla kuin 5% suomalaiseen tarjontaan verrattuna. Kyse ei ole siitä, että pitäisin hunajamarinoidusta kanasta tai vegenuggeteista vaan siitä, että haluan kokeilla kaikkea mahdollista. Paradoksaalisesti myös oluttarjonta on kaljaparatiisi-Prahassa suppeampi kuin pienessä suomalaisessa marketissa, mitä tulee erilaisiin variantteihin.

Sana on vapaa!

Olin hyvin tyytyväinen siitä, että ”Kadonneen mestarin tapaus” ilmestyi myös äänikirjana. Näin se on välittömästi myös muiden ulkosuomalaisten saatavilla, tätä kirjoittaessa ainakin Storytelistä ja Nextorystä. 

Teimme myös kaksi traileria kirjastani. Niitä tuli mielestäni aivan hauskoja:

https://youtu.be/J6csMTkn48Y
https://youtu.be/RNkdxdArisk

Sarjan edelliset osat:

Be First to Post Comment !
Post a Comment

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?