 |
| Otava: Arto Wiikari |
Olen Heli Galliano, 50-vuotias kirjailija, ja asun Italiassa. Muutin tänne heti sen jälkeen, kun valmistuin yliopistosta, jossa opiskelin sosiaaliantropologiaa. Olen toiminut teknisenä kääntäjänä aina siitä lähtien, kun muutin Italiaan - eli vuodesta 1996. Aiemmin työskentelin alaisena käännöstoimistossa, mutta työpaikan supistettua toimintaansa jäin työttömäksi ja ryhdyin freelanceriksi. Pari vuotta ennen sitä olin aloittanut myös kirjailijana.
Perheeseeni kuuluu aviomieheni Rodrigo ja kaksi lasta: 22-vuotias tyttäreni Janita ja 20-vuotias poikani Julian. Janita meni naimisiin jo 18-vuotiaana, ja hänellä on 1-vuotias poika Jago, joten olen myös mummo. Koska tyttäreni on tehnyt tänä vuonna osa-aikaista työtä ja opiskelee samalla myös psykologiaa, toimin usein lapsenvahtina. Poikani Julian sen sijaan opiskelee Helsingin yliopistossa matematiikkaa. Minulla on myös Pegaso-niminen sekarotuinen paimenkoira.
2. Miten päädyit asumaan ulkomaille?
Mieheni on italialainen, tarkemmin sanottuna napolilainen. Vuonna 1996 vielä seurustelimme ja maltoimme tuskin odottaa, että pääsemme asumaan yhteen. Mieheni oli aikaisemmin, ennen Suomen liittymistä EU:hun, yrittänyt saada Suomesta oleskelulupaa, mutta hänelle ei myönnetty sitä. Tuossa vaiheessa hän oli sitten jo löytänyt opiskelujensa ohella työpaikan Modenasta ja tänne minäkin päädyin.
Nyt se tuntuu kohtalolta. En tiennyt tuossa vaiheessa tietenkään, että Modena oli 1500-luvulla Italian protestanttisin kaupunki. Asuimme useissa asunnoissa ensin Modenassa ja sitten maaseudulla sen ulkopuolella ja tietämättäni seurasin kirjoissani kuvailemani Castelvetron perheen jalanjälkiä. Nykyään asumme omakotitalossa, joka sijaitsee vanhan kartanon mailla. Kartano kuului protestanttisille Castelvetroille ja toimi välillä piilopaikkana inkvisitiolta.
3. Kerro nykyisestä asuinmaastasi.
Italia on jakautunut maakuntiin, jotka ovat hyvin erilaisia, varsinkin Pohjois- ja Etelä-Italian välillä on suuria eroja. Siksi ihmisten mielikuva maasta saattaa poiketa hyvin paljon totuudesta. Välittömät, auttavaiset ja hyvin puheliaat tulevat yleensä etelämmästä. Esim. täällä Modenan alueella ihmisten käytös on etäisempää eikä ulkopuolisia päästetä kovin helposti lähelle. Jos autosta puhkeaa kumi, on turha odottaa apua ennen kuin paikalle osuu joku eteläitalialainen. 😊 Ei tietenkään saa yleistää ja Pohjois-Italiassakin alueiden välillä on suuria eroavaisuuksia. Yleisesti ottaen ihmiset puhuvat vaivatta tuntemattomien kanssa ja täysin vierasta vastaantulijaa tervehditään. Italiassa ihmisiä on vähän joka lähtöön, mikä on hyvä asia.
Asioiden hoito on joskus vaikeaa, sillä virkailijoiden asiantuntemus on hyvin vaihtelevaa. Et koskaan tiedä, voitko luottaa saamaasi tietoon. Se tekee elämästä välillä uuvuttavaa. Epärehellisiä ihmisiä ja rikollisuutta on enemmän kuin Suomessa, ja myös meidän talossamme ikkunoiden edessä on kalterit.
Italiassa terveydenhoito sen sijaan toimii todella hyvin, sillä jokaisella on omalääkäri, lapsilla oma lastenlääkäri ja tarvittaessa päivystävä lääkäri tulee kotikäynnillekin. Sairaalat ovat maksuttomia ja lääkkeistä saatava paikallinen KELA-vähennys on huomattava.
Täällä myös aistii aivan eri tavalla historian läsnäolon - käytännössä voisin löytää antiikin roomalaisten aikaisia esineitä omasta puutarhastani, sillä kotitiemmekin on tehty roomalaisten tien päälle. Vanhoja 1500-ja 1600-luvulla rakennettuja taloja on kaikkialla.
Aivan oma erityinen ihastelun kohteeni ovat hedelmät ja vihannekset, jotka ovat aina tuoreita ja kotimaisia.
4. Miten sinusta tuli kirjailija?
Olen kokenut itseni kirjailijaksi lapsesta lähtien. Ehkä se johtuu siitä, että minulle luettiin aina paljon. Aloinkin kirjoittaa tarinoita ja runoja heti, kun opin kirjoittamaan. Lukion jälkeen kävin Räisälän kansanopiston kirjoittajalinjan ja aloitin yliopistossa yleisen kirjallisuustieteen opinnoilla. Pidin sitä kuitenkin liian teoreettisena ja päädyin vaihtamaan pääainetta. Vaihdon taustalla oli ajatus ryhtyä ennemmin tai myöhemmin kirjailijaksi, mihin uskoin sosiaaliantrologian ihmisläheisenä tieteenalana antavan hyvät eväät.
Aivan oikeaksi kirjailijaksi ryhdyin kuitenkin ”sattuman” kautta eli ensimmäisen romaanini aihe tipahti taivaasta. Talomme sähkölinjan päälle sattui kaatumaan puu, joka sijaitsi läheisen kartanon tontilla. Otimme yhteyttä kartanon omistajaan, yli 90-vuotiaaseen mieheen, joka päätti tulla paikan päälle tutustumaan tilanteeseen. Täällä hän sitten kertoi minulle luterilaisen Ludovico Castelvetron rakennuttaman kartanon tarinan. Tulin uteliaaksi ja lähdin etsimään enemmän tietoja. Tutustuin Castelvetrojen ”kerettiläiseen” ja inkvisition vainoamaan perheeseen ja aloin keksiä tarinaa päässäni.
Pian sen jälkeen sain kuulla siskoltani Otavan historiallisen romaanin kirjoituskilpailusta, jonka sääntöjen mukaan romaanin tuli liittyä jollain tavoin Suomen historiaan. Muutin alkuperäistä suunnitelmaani, tutustuin Ruotsissakin asuneeseen Giacomo Castelvetroon ja kehittelin juonen hänen ympärilleen, vaikka varsinainen päähenkilö on hänen veljentyttärensä. Virallisesti kirjailijan urani lähti liikkeelle siitä, kun tulin kilpailussa kolmanneksi ja allekirjoitin ensimmäisen romaanini Kyyhkyn ja suden (Otava 2018), kustannussopimuksen. Sen jatko-osa, Lintutyttö, ilmestyi jo seuraavana vuonna.
Kirjoitan historiallisia romaaneja, jotka sijoittuvat sekä Italiaan että Suomeen - seuraava kirjani myös Englantiin. Mukana on runsaasti oikeita historiallisia henkilöitä ja tapahtumia. Romaaneissa tapahtuu paljon ja juonikuvioita on useita. Jokaisessa kirjassa on oma mysteerinsä, johon liittyy vakoilukuvioita, salaperäisiä kirjoja, merkittäviä henkilöitä tms., ja tältä osin ne lähestyvät historiallista trilleriä.
Käsittelen historiallisia henkilöitä, joita monet eivät tunne, mutta jotka olivat aikaansa edellä ja toimivat usein hovissa ja joskus myös yhteistyössä tunnettujen historian henkilöiden kanssa. Tästä hyvänä esimerkkinä Giacomo Castelvetro. Seuraavassa kirjassani esittelen miehen, jonka ”ansioluettelo” on todella vaikuttava. Hänkään ei ole monelle tuttu, mutta hän varmasti ansaitsisi paljon enemmän huomiota.
Kirjoissani on myös enteitä, aaveita ja yliluonnollisia kokemuksia sekä romantiikkaa, joka kehittyy aina päähenkilön tilanteen mukaan.
6. Näkyykö ulkomailla asuminen teksteissäsi?
Kirjoitan paljon Italiasta eli se näkyy tekstissä hyvin suoraan. Minun on helppo hankkia tietoja, jotka eivät ehkä olisi muualla asuvan ulottuvilla. Ensimmäisen kirjani juoni myös kertoo ulkomailla asumisesta, sillä päähenkilö päätyy Italiasta Suomeen. Italian renessanssiaika oli hyvin hedelmällistä, ja olen saanut tilaisuuden löytää kirjoihini henkilöitä, joihin tuskin olisin muuten tutustunut.
Uskoisin, että ulkomailla asuminen antaa erilaisia näkökulmia myös Suomen osalta. Olen lisäksi saanut vaikutteita italialaisista historiallisista trillereistä, joista kaikkia ei ole käännetty suomeksi. Yleensäkin uskoisin kirjojeni olevan hieman erilaisia kaikkine tapahtumineen ja juonenkäänteineen juuri siksi, että asun ulkomailla.
7. Onko sinulla kirjoittamiseen liittyviä rutiineja eli miten kirjasi syntyvät?
Kirjat syntyvät päässäni jo paljon ennen kuin ne pääsevät paperille. Kehittelen tarinoita esim. käyttäessäni koiraa ulkona tai kuntoillessani. Tapa on minulle oikeastaan ainoa mahdollinen, sillä minulla on aina ollut enemmän aikaa ajatella kuin kirjoittaa. En kirjoita paperille synopsista, vaan se on päässäni.
Ennen kuin aloitan uutta romaania, teen pohjustavaa taustatutkimusta. Se koskee paikkaa, josta olen päättänyt kirjoittaa, mutta etsin samalla myös henkilöitä ja ideoita juonikuvioihin. Mietin, kuka historiallinen henkilö olisi riittävän kiinnostava romaaniini ja keihin muihin, ehkä jo minulle tuttuihin henkilöihin, hänellä oli kytköksiä. Romaanin kirjoitusprosessin aikana kirjoitan ja tutkin, tutkin ja kirjoitan. Syvennän kaiken aikaa jo löytämiäni tietoja, tilaan kirjoja netistä, luen artikkeleita, käyn arkistossa ja vierailen kuvailemissani paikoissa.
Rutiineja minulla on paljon. Jos jossain vaiheessa jumiudun eikä tarina etene, talvella sytytän kynttilät kylpyhuoneeseen, otan mukaani viinilasillisen, laitan Mozartin Requiemin soimaan ja menen kuumaan kylpyyn. Se toimii aina! Vaihtoehtoisesti saatan lähteä koiran kanssa kävelylle läheisen kartanon luokse. Joskus lainaan tyttäreni tai mieheni ajattelua. Kun kyse on yliluonnollisista tai romanttisista asioista, tyttärelläni on aina mahtavia vinkkejä. Jos joku trillerikuvio ei vain osu kohdalleen, apu löytyy mieheltäni. Pojaltani saatan saada uskomattomia vinkkejä historian osalta, sillä hän perehtyy hyvin syvällisesti aivan kaikkeen.
8. Miten pidät yllä suomen kieltä vieraskielisessä ympäristössä?
Olen tehnyt käännöstöitä italiasta ja englannista suomeksi kaiken aikaa täällä asuessani. Voisi sanoa, että siksi kieli on kunnossa, mutta se ei pidä täysin paikkaansa. Valitettavasti tekniset käännökset köyhdyttävät kieltä, sillä niissä suositaan hyvin yksinkertaisia lauseita ja toistoa. Olen joutunut tekemään paljon töitä poistaakseni näitä maneereja. Kotiini tulee suomalainen aikakauslehti ja luen oikeastaan vain suomenkielisiä kirjoja - kiitos äitini saan paljon kirjoja lahjaksi. Poikkeuksena tästä ovat italialaisten kirjailijoiden teokset, jotka luen mieluummin alkuperäisellä kielellä.
Aiemmin puhuin vain suomea lasteni kanssa, ja he ovatkin kaksikielisiä. Nykyään yhteinen kielemme on muuttunut italiaksi, mutta uutena haasteena onkin lapsenlapseni, jolle minut on määrätty puhumaan vain suomea. Olen totta kai yhteydessä myös perheeseeni ja ystäviini Suomessa facebookin ja Skypen kautta, ja isäni soittaa aika usein ihan perinteisiä puheluita.
BONUS: Kaipaatko Suomesta jotain ja mitä?
Kaipaan Suomesta valtavasti asioita, mutta ennen kaikkea puhdasta ilmaa ja luontoa, suomalaisia metsiä ja järviä, hiljaisuutta. Asun täälläkin maalla luonnon keskellä, mutta Italian maaseutu ei ole samanlainen kuin Suomessa. Taajamat ovat lähellä ja teitä kulkee ristiin rastiin. Asumme vielä hyvin saastuneella alueella ja saastesumut tavoittavat vaivatta myös maaseudun. Tällä hetkellä koronaviruksen aiheuttama karanteeniaika on toki laskenut saasteluvut alas.
Kaipaan myös sitä, että voisin käyttää omaa kieltäni varsinkin asioita hoitaessani, ja kaipaan suomalaisia rehellisiä, luotettavia ja aidosti lämpimiä ihmisiä. Ikävöin myös piimää, ruisleipää, karjalanpiirakoita, mustikkapöperöä ja viiliä talkkunoiden kanssa.
Sarjan osat:
1. Hilkka Liitsola, Praha
2. Anu Patrakka, Portugali
3. Jussi Wahlgren, Kreeta
4. Max Manner, Luxemburg
Kiitos upeasta haastattelusta <3. Tykkään Helin kirjoista ja odotan jatkoa innolla.
ReplyDeleteEi kiittelemistä, tätä sarjaa on tosi kiva tehdä =)
DeleteMinulla Helin kirjat eivät ole vielä tuttuja mutta pääsivät kyllä nyt mukaan lukulistalle.